maastopalo, metsäpalovaroitus (muokattu 4.8.2022) Urjalan Ylläpito

Koluntien maastopalojen aiheuttaja selvillä

Koluntien suunnalla Urjalassa sunnuntai-iltana ja maanantaiaamuna sammutettujen, kolmen maastopalon aiheuttaja on poliisin tiedossa.

Tampereen pelastuslaitokselta arvioitiin maanantaina aamupäivällä, että palot saattoivat olla tahallaan sytytettyjä.

Tutkinnanjohtaja Tuomas Korhonen Valkeakosken poliisista kommentoi myöhemmin maanantaina, että poliisi oli ollut paikalla selvittämässä asiaa, ja kyse oli nuoren henkilön varomattomasta tulen käsittelystä.

Siihen, oliko se miten tahallista, ei Korhonen ottanut kantaa.

Ensimmäinen hälytys Koluntien läheisyyteen palopaikalle tuli kello 21.40 aikaan sunnuntaina ja kaksi muuta samalta alueelta maanantaina kello 6.30 ja 8.30.

Palokunta sai palot nopeasti hallintaan.

Metsäpalovaroitus on voimassa. Maasto on äärimmäisen kuivaa eikä asiaan ole lähiaikoina luvassa parannusta.