Yleinen (muokattu 18.9.2020) Urjalan Ylläpito

Yrityskaksikko muodostaa tehokkaan toimintaketjun poikkeusoloissakin

Heli Lehtelä

– Olemme rekrytoineet korona-kriisin alettua kolme työntekijää lisää, jotta ehdimme toimittaa kaikki tilaukset riittävän ripeästi asiakkaille, kertoo Urjalan makeistukun yrittäjä Jani Tuominen.

Tuominen kertoo, että Tuomisten perheyrityksen 30-vuotisen historian aikana on huomattu aiemminkin, että kriisi- ja lama-aikoina makeisten myynti kasvaa.

– Näin kävi 90-luvulla ja vuonna 2008. Makeisilla haetaan arkeen pientä luksusta. 

Makeistukku on toiminut jo ennen kriisiäkin vahvasti verkkokaupan puolella, joten poikkeustilannetta varten ei tarvinnut lähteä rakentamaan uusia toimintatapoja. 

– Laskimme, että verkkokauppaan tulevien tilausten määrä on kaksinkertaistunut ja myyntimme on kolminkertaistunut poikkeustilan aikana. 

Jani Tuominen kertoo tilausten vetävän erityisen hyvin poikkeustilan aikana. 

Lähetykset nopeasti perille

Eräs toimivan verkkokaupan perusedellytyksistä on toimitusten hoitaminen perille ripeästi. Vaikka koko Suomi on hiljentynyt liikkumisen suhteen ja useat linja-autovuorot on lakkautettu, kulkevat makeistukun lähetykset tehokkaasti ympäri valtakunnan Urjalan Matkahuoltoasiamiehen kautta.

– Tässä pysähtyy nyt päivittäin kaksi Turun suuntaan menevää bussia ja kaksi Tampereen suuntaan menevää bussia kertoo Urjalan matkahuoltoasiamiehenä ja ravintola Onnellisen yrittäjänä toimiva Pia Suvisaari-Nurminen.

Turusta ja Tampereelta rahti taas lähtee uusia reittejä pitkin ympäri valtakunnan.

Anita Lindgren ja Pia Suvisaari-Nurminen välittävät Urjalan Makeistukunkin lähetykset eteenpäin pitkin valtakuntaa.

 

Lue lisää poikkeuksellisesti perjantaina 17.4. ilmestyvästä paperilehdestä tai digilehdestä jo ke 16.4. klo 19 alkaen!