ylioppilaskirjoitukset (muokattu 16.8.2022) Urjalan Ylläpito

Kevään kirjoitukset käynnissä

Heli Lehtelä

Kevään ylioppilaskirjoitukset lähtivät kunnolla vauhtiin tiistaisella äidinkielen lukutaidon kokeella. Kirjoitukset päättyvät maaliskuun 26. päivä, jolloin vuorossa on psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia.

– Väinö Linnan lukiosta kirjoituksiin osallistuu tänä vuonna 21 kokelasta. Joukossa on jo aiemmin kirjoittaneita, joilla on pyrkimyksenä korottaa aiempaa arvosanaansa. Kirjoitukset pidetään lukion tiloissa sijaitsevassa yhdysluokassa, jossa on hyvä työrauha, kertoo koulusihteerinä tällä hetkellä toimiva Elina Nurminen.