Joulukirkko, pääkirjoitus (muokattu 17.8.2022) Urjalan Ylläpito

Juhlat on vai juhlaton?

Heli Lehtelä

Yleinen keskustelu koulujen joulujuhlista ryöpsähti käyntiin eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen otettua sellaisen kannan, ettei koulujen joulujuhlia voida lain mukaan järjestää kirkoissa.

Maaseudun tulevaisuus ennätti uutisoimaan ensimmäisenä ratkaisusta, jonka mukaan koulun joulujuhla on osa opetusta, eikä sitä voi järjestää uskonnollisesti tunnustuksellisessa paikassa siinäkään tapauksessa, että oppilaille järjestettäisiin vaihtoehtoinen tilaisuus kirkkojuhlan sijaan.

Opetushallituksen ohjeiden mukaan taas opetuksen järjestäjät saavat kyllä päättää, järjestetäänkö esi- ja perusopetuksen yhteydessä uskonnollisia tilaisuuksia. Nämä tilaisuudet pitää kuitenkin järjestää erillään muusta toiminnasta.

Joulujuhla-asia tuntuu olevan tunteisiinmenevä. Siihen löytyy oikea mielipide ihan jokaiselta ja toisten mielipiteet halutaan ymmärtää vaikka sitten tahallaankin väärin. Niin sanotut perinteiden puolustajat ovat sitä mieltä, että koululaisten joulukirkko on osa kulttuurillista perintöämme, jota pitää vaalia.

Itsekin muistan lapsuudestani sen, että kävimme koululaisten joulukirkossa. Kirkossa käynti ei kuitenkaan ollut varsinainen joulujuhla, vaan joka vuosi meillä oli myös kuusijuhla, jota varten valmistelimme hurjan määrän ohjelmaa ja esitimme juhlassa perheenjäsenillemme useita pitkiä näytelmiä. Kuusijuhla oli perinne, joka oli minulle rakas ja joka on tuonut rohkeutta esiintymistilanteisiin aina aikuisuutta myöten.

Tiedän, että joulujuhla-asia on kouluille kinkkinen. Lukukauden päätös on kiireistä aikaa ja opetussuunnitelman mukaiset asiat pitäisi ehtiä opettaa lapsille. Näytelmäharjoitukset ovat niin sanottua ylimääräistä työtä. Helpommalla pääsisi, kun koko koulun väen veisi kerralla kirkkoon. Jos taas asiaa katsoo toisten lasien läpi, niin joulujuhlan valmistelu on monimuoto-opiskelua parhaimmillaan.

Monissa kouluissa odotetaan vielä tarkempia linjauksia koululaisten joulukirkkokäynteihin. Vaikka joulukirkkoperinne jatkuisikin, olisi minusta hienoa, että erillisestä kouluilla pidettävästä joulujuhla- tai kuusijuhlaperinteestä pidettäisiin kiinni. Tämä juhla tonttuineen ja joulupukkeineen voisi olla kaikille sopiva, hyvän mielen juhla, joka sopisi niin uskonnonopetukseen kuin elämänkatsomustiedon opetukseenkin osallistuville.

Eikös joulu ole kristillisenkin maailmankatsomuksen mukaan rauhan juhla, jonka myötä vihamiehet laskevat hetkeksi sotakirveensä? Yhä pienenevälle maapallolle joulun viesti on yleismaailmallinen: harjoitellaan yhdessä etiikan ja empatian taitoja sekä muiden huomioonottamista.

14.11.2019 Heli Lehtelä, heli.lehtela@urjalansanomat.fi