Yleinen Urjalan Ylläpito

Kesä jää tilastoihin kuivana

Elokuussa
sää vaihteli kuukauden alun hallaöistä Lapissa mitattuun myöhäisimpään
hellepäivään ja rankkasateisiin. Koko kesän sademäärät jäivät yleisesti
alle puoleen tavanomaisesta. Hellepäiviä oli 26 eli tavanomaista enemmän.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan elokuu oli
keskilämpötilaltaan lähellä pitkän ajan (1981–2010) keskiarvoa. Maan
länsipuoliskolla oltiin hieman keskiarvon yläpuolella, idässä puolestaan
hieman alle keskiarvon. Keskiarvo ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä
kuukausi alkoi viileän sään merkeissä, ja hallaa tai yöpakkasta mitattiin
jopa maan eteläosassa useana yönä. Kuukauden alin lämpötila, -3,5 astetta,
mitattiin Sodankylän Vuotsossa 10. elokuuta.

Kuukauden loppua kohden sää lämpeni selvästi, ja
hellelukemia mitattiin aina Lappia myöten. Rovaniemellä 29. elokuuta mitattu
hellelukema (25,3 astetta) on digitoidun havaintoaineiston perusteella Lapin
myöhäisin hellepäivä. Koko maan elokuun ylin lämpötila oli kuun 29.
päivänä Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä mitattu 28,1 astetta.
Hellepäiviä oli eniten Hattulassa, neljänä eri päivänä.

Sademäärissä oli tyypilliseen tapaan suurta alueellista
vaihtelua. Yleiskuvaltaan elokuu oli kuitenkin suuressa osassa maata
tavanomaista vähäsateisempi. Kuivinta oli maan itäosassa ja Itä-Lapissa,
jossa sademäärä jäi alle puoleen tyypillisestä elokuun
sademäärästä.

Kuivuudesta huolimatta elokuussa esiintyi myös
paikallisia rankkasateita. Esimerkiksi Porissa satoi elokuun 8. päivä jopa
34,7 millimetriä tunnissa, mikä sai aikaan merkittäviä vahinkoja. Helsingin
Kaisaniemessä satoi puolestaan kuun 23. päivänä 24 tunnin aikana 62,5
millimetriä. Kyseisen päivän rankkasateet aiheuttivat myös runsaasti
aineellisia vahinkoja.

Eniten elokuussa satoi Kemiönsaarella Kemiössä, 115,3
millimetriä. Vähiten satoi Sallan Värriötunturilla, 18,3 millimetriä.
 

Maasalamoita paikannettiin elokuussa vain noin 16 000
kappaletta, kun pitkän ajan keskiarvo on lähes 30 000.

Kesä eli kesä-elokuu oli maan länsiosassa pääosin
noin asteen tavanomaista lämpimämpi. Sen sijaan aivan itärajalla ja
Ylä-Lapissa jäätiin vajaan asteen keskiarvojen alapuolelle.
Hellepäiviä
oli suuressa osassa maata tavanomaista enemmän. Toukokuu mukaan lukien eniten
hellepäiviä oli Hattulassa, 26 kappaletta. Maa-alueista vain Kilpisjärvellä
lämpötila ei kohonnut kesällä yli 25 asteen.

Tilastoihin nähden kesä oli lähes koko maassa
tavanomaista kuivempi, sillä sademäärät jäivät yleisesti alle puoleen
tavanomaisesta. Erityisesti osissa Keski-Suomea, Savoa ja Pohjois-Karjalaa kesä
oli poikkeuksellisen vähäsateinen eli vastaava toistuu keskimäärin harvemmin
kuin kerran 30 vuodessa. Edellisen kerran osalla näistä alueilla on ollut
kuivempi kesä vuonna 1955.

Sadetta kertyi kesä-elokuussa eniten Kuusamon kuntaan,
lähes 200 millimetriä. Vähiten satoi länsirannikolla Kaskisissa, jossa
sadetta kertyi noin 70 millimetriä.

Elokuun loppuun mennessä maasalamoita oli paikannettu
Suomessa noin 80 000, mikä jää selvästi pitkän ajan tilastojen
keskiarvosta, joka on noin 130 000.  

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla