pääkirjoitus, Urjalan palvelut (muokattu 18.8.2022) Urjalan Ylläpito

Liikettä suuntaan ja toiseen

Heli Lehtelä

Viime viikolla alkanut mukava syksyinen pöhinä näyttää edelleen jatkuvan.

Liiketilojen lisäksi Urjalan liiketontteja kohtaan on viime aikoina osoitettu kiinnostusta. Jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat, aikoo Urjalan kunta nyt tasoittaa Kolkan teollisuustontit.

Kohta ilmoille kaikuvat räjäytysten äänet ovat toivottavasti alkusoittoa siitä, että ysitien kulkijat myös painaisivat jarrua ja laittaisivat vilkun päälle Urjalan kohdalla pelkän läpikulkuliikenteen sijaan.

Läpikulkuliikenteen päästöt lasketaan muuten Urjalan kasvihuonepäästöpottiin, jonka paikallislehti kertoo tällä viikolla laskeneen mukavasti kymmenen vuoden aikana. Tilastot jäävät tällä kertaa pintaraapaisuksi, mutta jatkossa ely-keskus tarjonnee tarkempia lukuja päästöihin liittyen.

Kunnan sisällä alkaa kohta uudenlainen julkinen liikehdintä. Kuntalaiset pääsevät kuun alusta hyödyntämään aivan uusia asiointiliikenteen vuoroja.

Asiointiliikenteen bussiin hyppääminen on ilmastoteko sekin. Päällimmäisenä vuoroja suunniteltaessa lienee kuitenkin ollut näkökulma kuntalaisten palvelusta. Siitä, että autotonkin pääsisi kulkemaan Urjalan taajamien välillä.

Kaikkialle vuorot eivät ulotu, mutta kunnasta heitetään ilmoille haaste: jos vuoroille on kysyntää ja käyttöä, niin kuljetuksia voidaan kehittää ja laajentaa.

Palvelu lienee mieluinen erityisesti monelle ikäihmiselle, joka on joutunut terveyssyistä luopumaan autoilusta. Asioinnin ohella sosiaalisten suhteiden ylläpito on yhtä lailla tärkeää.

Turvallisuus on aina liikenteessä ensisijaista, mutta jos autosta luopumiseen ei ole terveydellisiä syitä, löytyy ikäihmisen autoiluun nykypäivänä myös monia apuvälineitä. Liikenneturva tarjoaa syksyn tullen näitä vinkkejä Lähitorilla kahtena perättäisenä perjantaina.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalanssanomat.fi