Kaarlo Tiili on ollut mukana nuorisovaltuuston toiminnassa alusta lähtien ja luotsaa nyt valtuustoa seuraavan toimikauden.
Nuorisovaltuusto (muokattu 25.8.2022) Urjalan Ylläpito

Urjalassa nuorten ääni kuuluu

Mikko Niininen

Urjalan nuorisovaltuusto sai kesäkuun alussa uuden puheenjohtajan, kun Kaarlo Tiili aloitti tehtävässä kaksivuotisen kauden.

Kahdeksantoistavuotias Tiili on ollut nuorisovaltuuston toiminnassa mukana sen perustamisesta lähtien, tai oikeastaan jo ennen sitäkin, sillä hän oli mukana työryhmässä, joka valmisteli nuorisovaltuuston perustamista vuosina 2016- 2017.

Tuoreella puheenjohtajalla on yleisesti ottaen hyvin myönteinen kuva Urjalan kunnan toiminnasta, ja etenkin eri tahojen suhtautumisesta nuorisovaltuuston toimintaan.

– Mitä olen kuullut yleisellä tasolla muista paikkakunnista Pirkanmaalla, niin meidät on otettu siihen verrattuna hyvin positiivisesti vastaan.

Kuluneella kaksivuotiskaudella nuorisovaltuusto sai läpi merkittävän aloitteen, kun lukuvuodesta 2020-2021 lähtien Urjalan yhtenäiskoulussa voi valita A2-kieleksi saksan tai ranskan. Mahdollisuutta opiskella toista pitkää vierasta kieltä lähtivät ajamaan vuonna 2018 silloiset nuorisovaltuutetut Senja Tallbacka ja Antti Kontio.

– A2-kielen alkaminen on todella hyvä esimerkki siitä, mitä nuorisovaltuusto voi saada aikaan. Se on myös esimerkki siitä, miten valmiita kunnan muut toimijat ovat tekemään yhteistyötä meidän kanssamme. Siitä iso kiitos heille, Tiili sanoo.

Lue lisää Urjalan Sanomista torstaina 18.7.2019 tai digilehdestä jo keskiviikkona kello 19.