vappusää (muokattu 31.8.2022) Urjalan Ylläpito

Vappu on enimmäkseen poutainen

Sää on vappuaattona enimmäkseen poutainen ja osin aurinkoinen. Vappupäivä on maan etelä- ja keskiosassa aluksi poutainen ja osin aurinkoinen, mutta iltapäivällä tai illalla tulee paikoin sadekuuroja. Maan pohjoisosassa tulee niin vettä, räntää kuin luntakin.

Ilmatieteen laitoksen 29.4. tekemän ennusteen mukaan sää on vappuaattona suuressa osassa maata poutainen ja osin aurinkoinen. Lähinnä maan länsiosassa voi tulla paikoin sadekuuroja. Lisäksi Pohjois-Lappiin leviää iltapäivällä lumi- tai räntäsateita. Lämpötila kohoaa vappuaattona suuressa osassa maata ylimmillään 10–15 asteeseen, rannikoilla suurten vesistöjen läheisyydessä voi olla hieman viileämpää. Kylmintä on Pohjois-Lapissa, jossa lämpötila jää alle +5 asteen.

Vappuyönä lämpötila käy pakkasella lähinnä Lapissa. Muualla maassa on muutama aste plussaa.

Vappupäivänä maan pohjoisosassa sataa lunta ja vettä. Myös maan keskiosassa sää muuttuu päivän aikana pilvisemmäksi, ja iltapäivällä tai illalla tulee paikoin sadekuuroja. Maan eteläosassa on
melko aurinkoista ja poutaa. Päivän ylin lämpötila on Lapissa 0–5 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa +5 asteen molemmin puolin. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila kohoaa 10–15 asteeseen.

Metsä- ja ruohikkopaloista on voimassa varoituksia maan etelä- ja keskiosissa.

Tänä vuonna vappu on ennusteen mukaan lämpötiloiltaan tavanomainen. Pitkän ajan tilastojen mukaan vappuna päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa keskimäärin 10 ja 15 asteen välillä ja maan pohjoisosassa 5–10 astetta. Yöllä lämpötila laskee maan keski- ja pohjoisosassa vielä vapun aikaan tyypillisesti pakkasen puolelle.

Maan eteläosassa yölämpötila on tavallisesti asteen tai pari plussan puolella. Mahdolliset sateet tulevat etelässä yleensä vetenä, mutta pohjoisessa myös räntä- ja lumisateet ovat tavanomaisia.

Vuosi sitten vappuaattona tuli sadekuuroja lähinnä maan keskiosassa ja Perämeren rannikolla. Lämpötila kohosi tuolloin Oulua myöten 10–15 asteeseen, Lapissa oltiin lähempänä +5 astetta. Vappupäivänä kapea sadealue liikkui lounaasta kohti koillista tuoden sadetta maan etelä- ja keskiosaan. Pohjoisempana esiintyi yksittäisiä sadekuuroja. Lämpötila oli vappupäivänä suuressa osassa maata 5–10 astetta.