kestävä kehitys, pääkirjoitus (muokattu 9.9.2022) Urjalan Ylläpito

Ollaan hyviä itsellemme ja pallolle

Heli Lehtelä

Tämän viikon kattaukseemme kuuluu useampi kuluttamiseen, kestävään kehitykseen ja kierrättämiseen liittyä juttu. Esillä on muutama paikallinen näkökulma, teema itsessään on valtava ja näkökulmia olisi valittavana tutkimuksesta hiilijalanjäljen laskemiseen ja energiakysymyksiin – ja kaikkea siltä väliltä ja ylikin.

Länsimaissa kulutetaan nykyaikana valtavia määriä vähän kaikenlaista. Kirpputorit pursuavat kotimaassakin uudenveroisia vaatteita, joista halutaan eroon. Suuri osa vaatteista päätyy kaiken kukkuraksi kehitysmaiden valtaville vaatetoreille. Vaatetorien kritisoidaan jarruttavan kyseisten maiden oman tekstiiliteollisuuden kehittymistä.

Olisi hauskaa tietää kuinka moni kirppispöytää pitävä lopulta karsii vaatekaappinsa sisältöä niin, ettei osta sinne samaa määrää uutta sisältöä saman tien. Onko kirppistely vain materianpalvontaa sellaisessa muodossa, jossa ekologisuuden aatteella hankitaan hyvää omaatuntoa? Joka tapauksessa olisi hyvä, että vaatteet ja muutkin hyödykkeet käytettäisiin elinkaarensa loppuun. Joko itse tai kierrättäen.

Muutama vuosikymmen sitten suuri osa suomalaisista eli nykymittapuun mukaan ekologisesti. Pidettiin omia kasvimaita, korjattiin vaatteita ja lopulta liian kuluneet tekstiilit leikattiin matonkuteiksi. Silti käytettiin kemikaaleja, jotka nykyään on vaarallisina kielletty ja lannoitettiin ylettömillä fosforimäärillä. Tutkimus on tärkeää. Se lisää tietoa ja hyvinvointia. Tutkimuksella haetaan koko ajan kestävämpiä ratkaisuja ja sen myötä kokeillaan uusia innovaatiota käytäntöön.

Kuluttamiseen, kierrättämiseen ja kestävään kehitykseen liittyvät asiat eivät ole yksinkertaisia ja yksilön tasolla valintoihin vaikuttavat monet asiat, kuten ajankäyttö. Löytyykö arjen
pyörityksen keskeltä aikaa hoitaa kirppispöytää tai käyttää vauvalla kestovaippoja? Kasvattaako itse omat juurekset vaiko ostaa jonkun muun tuottamaa ruokaa? Ostoksenkin voi tehdä eri tavoin. Onko Espanjan auringossa kypsynyt tomaatti houkuttelevampi kuin kotimaassa kasvatettu? Valitako tavanomaisin menetelmin kasvatettu punaposki vaiko luomuversio siitä?

Jokainen punnitsee omat voimavaransa, kukkaron nyöriensä kireyden ja ajankäyttönsä rajat itse. Pieni pohdinta ei koskaan kuitenkaan ole pahitteeksi. Mitkä oman elämän valinnat oikeasti ovat olennaisia ja merkityksellisimpiä omalle ja yhteisen pallomme hyvinvoinnille.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi