Muistan, kuinka aikoinaan ajattelin, että sitten kun minulla on omia lapsia, en koskaan huuda heille, heillä on vain puisia, käsittelemättömiä leluja, joista ei irtoa muoviyhdisteitä ja tietysti syömme pelkästään alusta loppuun saakka itse ja yhdessä valmistettua ruokaa. Lapseni menisivät kielikouluun ja oppisivat puhumaan englantia jo ennen kouluikää ja kesälomat poimisimme marjoja pakastimeen ja paistaisimme lättyjä nuotiolla. Ihan sellaista ei arki perheeni kanssa ole nyt, vaikka välillä lättyjä paistelemmekin.
Vanhemmuuteen liittyy paljon vaatimuksia, arvottamista ja arvostelua. Pahin arvostelija on jokainen vanhempi itse. Riittämättömyyden tunne riivaa takuulla jokaista äitiä ja isää joskus. Mieleen hiipii väkisin ajatuksia muun muassa siitä, että meneekö lapsen elämä pilalle, jos hän syö useamman kerran viikossa eineksiä. Ei mene; siitäkään.
Oma lukunsa on keskustelu siitä, tarvitseeko lapsen harrastaa. Harrastusten on todettu ehkäisevän tehokkaasti syrjäytymistä ja liikunta edistää nykytutkimuksen mukaan jopa lukemaan oppimista. Silti kasvatusguru Jari Sinkkonenkin on ottanut kantaa harrastushysterian hillitsemiseksi: lapsen ei välttämättä tarvitse harrastaa tai olla aina reipas.
Voi olla, että monesti yliarvioimme sitä, paljonko lapsi vanhempaansa todella tarvitsee. Vanhemman tehtävä on auttaa lasta ponnistamaan itse, ei silottaa tietä tasaiseksi. Sitten, kun lapsi kompastuu kiveen, vanhempi auttaa hänet pystyyn, puhaltaa polveen ja laittaa siihen laastarin. Ja uskokaa tai älkää, lapsen elämässä on muitakin merkityksellisiä ja tärkeitä ihmisiä ja asioita kuin pelkästään vanhemmat. Vanhemmuuteen liittyvää riittämättömyyden tunnetta saattaa myös helpottaa se ajatus, että vanhemmuus on ikuista. Äiti tai isä on merkityksellinen myös aikuiselle lapselle. Pois siis turha kiire.
En muuten ymmärrä sitä kampanjaa, jossa sanotaan jotakin sen suuntaista, että sun kurja arkes on sun lapsesi lapsuus. Ei minun arkeni ole kurjaa. Arki rutiineissaan ja levollisessa kulussaan kiireestä huolimatta on parasta ja arkea on paljon. Arkea toki jaksaa vain, jos siitäkin saa välillä pieniä irtiottoja. Äiti tai isäkin on vain ihminen, jolla on yksi elämä. Jaksamisen akku loppuu, jos sitä ei välillä lataa.
Vaikka vanhemmuus on vaikeaa, se on samanaikaisesti ihanaa. Muistetaan myös nauttia lapsista ja arjesta.
Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi
