Yleinen Urjalan Ylläpito

Liikenneturvallisuus on korvien välissä

Usein elämässä ratkaisee asenne.
Mitä korvien välissä liikkuu, ohjaa itsekutakin niin hyvässä kuin pahassa.
Asenteet omaksutaan vahvasti jo lapsuudenkodissa ja niitä on vaikea myöhemmin
muuttaa. Sen jokainen omalla kohdallaan hyvin tietää, jos vain viitsii
näkemyksiään kriittisesti tarkastella.

Usein elämässä ratkaisee asenne.
Mitä korvien välissä liikkuu, ohjaa itsekutakin niin hyvässä kuin pahassa.
Asenteet omaksutaan vahvasti jo lapsuudenkodissa ja niitä on vaikea myöhemmin
muuttaa. Sen jokainen omalla kohdallaan hyvin tietää, jos vain viitsii
näkemyksiään kriittisesti tarkastella.

Asennevikaa
on monenlaista. Itsekkäät asenteet näkyvät joka päivä liikenteessä. Meno
maanteillä ja taajamissa on toistuvasti sellaista, että on pakko ihmetellä,
mitä ratin ja penkin välissä, pyöränsatulassa ja mopon päällä
ajatellaan. Ehkä ei ajatella mitään muuta kuin sitä, miten juuri minä
pääsen etenemään nopeimmin ja helpommin. Piittaamattomuus toisista aiheuttaa
onnettomuuksien lisäksi valtavan määrän läheltä piti -tilanteita, joista
usein selvitään vain siksi, että se toinen väistää. Sanonta sanoo, että
viisas väistää. Ehkä pitää lisätä, että se, jolla on terveempi
itsesuojeluvaisto, väistää.

Ihminen on kaikesta nerokkuudestaan huolimatta aika
primitiivinen olento. Sivistys on näennäistä, kun omaa reviiriä pitää
suojella. Ilmeisesti ihminen tuntee autossa tai muulla menopelillä liikkuessaan
suojelevansa reviiriään, jonka sisälle toisilla ei ole tulemista, kun tiellä
otetaan itselle tilaa vaikka väkisin.

Hölmöintä itsekkäässä käyttäytymisessä on, ettei
se edistä kenenkään matkantekoa, ei edes omaa. Kaahaaja on tavallisesti
samoissa liikennevaloissa odottamassa punaisen vaihtumista vihreäksi kuin ne,
jotka jäivät pakokaasupilveen joku kilometri aiemmin.

Ylinopeus ja ohittelu hidastaa muiden liikkumista, koska
tasaisen nopeuden ajamisesta joudutaan luopumaan jatkuvan jarruttelun takia.
Siksi lopulta kaikki ajavat alle rajoitusten ja jokaisen verenpaine on
punaisella.

Autoilijoiden huonoihin tapoihin kuuluu myös perässä
roikkuminen. Edellä ajavan takapuskuri vetää monia puoleensa niin, että sen
tuntumaan on päästävä, vaikka näkyvyys puskurin takaa on heikoin
mahdollinen, jos miettii seuraavaa ohitusta. Ja sitähän perässäroikkuja
kärkkyy.

Toisten huomioiminen opitaan kotona. Huomioiminen ei
tarkoita sitä, että antaa toisten hyppiä silmille, vaikka pelkästään
omasta edustaan hyvin huolehtimaan tottuneet ehkä niin ajattelevat. Toiset voi
huomioida ja siitä huolimatta pitää kiinni omasta
hyvästään.
Liikenteen pitäisi olla yhteispeliä. Se kuitenkin Suomessa
sujuu luultavasti vähemmän sujuvasti siksi, että meitä on niin vähän. Jos
maanteillä ajettaisiin koko ajan neljää kaistaa kumpaankin suuntaan ja
menijöitä olisi moninkertainen määrä, ei enää voisi ajatella vain omaa
napaansa.

Peltipoliisit valvovat nopeuksia, mutta sakoilta välttyy,
kun osaa ottaa vauhdin ajoissa pois ja jatkaa taas kaasu pohjassa. Niin monella
palavat jarruvalot kameran kohdalla.

Parasta olisi, että poliisi näkyisi liikenteessä
nykyistä enemmän. Ajelisi liikennevirrassa tunnuksin varustetulla autolla ja
pyörähtelisi pienissäkin taajamissa useammin.

Siinä itsekullakin kaasujalka kevenisi ja tarkkaavaisuus
paranisi.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi