Liikenneturva, pääkirjoitus (muokattu 12.9. 14:16) Urjalan Ylläpito

Liikenneturvallisuus on korvien välissä

Minna Mäkelä

Usein elämässä ratkaisee asenne. Mitä korvien välissä liikkuu, ohjaa itsekutakin niin hyvässä kuin pahassa. Asenteet omaksutaan vahvasti jo lapsuudenkodissa ja niitä on vaikea myöhemmin muuttaa. Sen jokainen omalla kohdallaan hyvin tietää, jos vain viitsii näkemyksiään kriittisesti tarkastella.

Asennevikaa on monenlaista. Itsekkäät asenteet näkyvät joka päivä liikenteessä. Meno maanteillä ja taajamissa on toistuvasti sellaista, että on pakko ihmetellä, mitä ratin ja penkin välissä, pyöränsatulassa ja mopon päällä ajatellaan. Ehkä ei ajatella mitään muuta kuin sitä, miten juuri minä pääsen etenemään nopeimmin ja helpommin. Piittaamattomuus toisista aiheuttaa
onnettomuuksien lisäksi valtavan määrän läheltä piti -tilanteita, joista usein selvitään vain siksi, että se toinen väistää. Sanonta sanoo, että viisas väistää. Ehkä pitää lisätä, että se, jolla on terveempi itsesuojeluvaisto, väistää.

Ihminen on kaikesta nerokkuudestaan huolimatta aika primitiivinen olento. Sivistys on näennäistä, kun omaa reviiriä pitää suojella. Ilmeisesti ihminen tuntee autossa tai muulla menopelillä liikkuessaan suojelevansa reviiriään, jonka sisälle toisilla ei ole tulemista, kun tiellä otetaan itselle tilaa vaikka väkisin.

Hölmöintä itsekkäässä käyttäytymisessä on, ettei se edistä kenenkään matkantekoa, ei edes omaa. Kaahaaja on tavallisesti samoissa liikennevaloissa odottamassa punaisen vaihtumista vihreäksi kuin ne, jotka jäivät pakokaasupilveen joku kilometri aiemmin.

Ylinopeus ja ohittelu hidastaa muiden liikkumista, koska tasaisen nopeuden ajamisesta joudutaan luopumaan jatkuvan jarruttelun takia. Siksi lopulta kaikki ajavat alle rajoitusten ja jokaisen verenpaine on punaisella.

Autoilijoiden huonoihin tapoihin kuuluu myös perässä roikkuminen. Edellä ajavan takapuskuri vetää monia puoleensa niin, että sen tuntumaan on päästävä, vaikka näkyvyys puskurin takaa on heikoin mahdollinen, jos miettii seuraavaa ohitusta. Ja sitähän perässäroikkuja kärkkyy.

Toisten huomioiminen opitaan kotona. Huomioiminen ei tarkoita sitä, että antaa toisten hyppiä silmille, vaikka pelkästään omasta edustaan hyvin huolehtimaan tottuneet ehkä niin ajattelevat. Toiset voi huomioida ja siitä huolimatta pitää kiinni omasta hyvästään. Liikenteen pitäisi olla yhteispeliä. Se kuitenkin Suomessa sujuu luultavasti vähemmän sujuvasti siksi, että meitä on niin vähän. Jos maanteillä ajettaisiin koko ajan neljää kaistaa kumpaankin suuntaan ja menijöitä olisi moninkertainen määrä, ei enää voisi ajatella vain omaa napaansa.

Peltipoliisit valvovat nopeuksia, mutta sakoilta välttyy, kun osaa ottaa vauhdin ajoissa pois ja jatkaa taas kaasu pohjassa. Niin monella palavat jarruvalot kameran kohdalla.

Parasta olisi, että poliisi näkyisi liikenteessä nykyistä enemmän. Ajelisi liikennevirrassa tunnuksin varustetulla autolla ja pyörähtelisi pienissäkin taajamissa useammin.

Siinä itsekullakin kaasujalka kevenisi ja tarkkaavaisuus paranisi.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi