Onhan se satavarmasti totta, että ilon kautta oppi tarttuu paremmin. Ennen noustiin pulpetin viereen seisomaan, kun vastattiin kysymyksiin. Kuin lapsisotilaat. Nykyään luokkahuoneissa saatetaan istua jumppapallojen päällä ja pelata yhdessä kännykkäpelejä. On myös alettu puhua tunnetaidoista ja siitä, miten ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja liikkumisen avulla voidaan
saavuttaa parempia oppimistuloksia.

Itselleni parhaiten oppia taisi tarttua luokkaretkiltä. Ne muistuttivat nykyajan monimuoto-opintoja. Luokkaretkelle päästiin joka vuosi. Vieläkin muistan kolmannelta luokalta retken Forssaan, missä oli Reidar Särestöniemen näyttely. En ollut koskaan aiemmin nähnyt samankaltaisia tauluja, niin värikkäitä ja kauniita. Laitoin korvan taakse, että näinkin saa maalata, vähän suttuisesti – ja opettaja tykkää silti.

Kaikkia asioita voidaan opettaa joko kuivasti tai innostavasti. Olen seurannut, miten ohjelmointia opetetaan tänä päivänä lapsille erilaisten leikkien ja visuaalisten välineiden kautta. Itse sain ensikosketukseni ohjelmointiin vasta yliopistossa eikä johdatus aiheeseen ollut järin mielikuvituksellinen vaan suoraan sanottuna tylsä. Muutos on tarvinnut Linda Liukkaan kaltaisia henkilöitä, jotka ovat osanneet tulkata asian uudella tavalla, mielenkiintoisesti. Liukas on kirjoittanut usealle kielelle käännetyn Hello Ruby- kirjasarjan, joka on saanut lapsia ympäri maailman innostumaan ohjelmoinnista.

Se pitää edelleenkin kutinsa, että osaaminen on pääomaa, jotka pörssikurssit eivät heilauttele. Jokaisen pitäisi opetella ainakin yksi uusi asia päivässä, niin aivot pysyisivät vetreinä. Kylmäkosken koulu on toistaiseksi olemassa vasta paperilla, mutta sielläkin tullaan vielä innostumaan, onnistumaan ja oppimaan.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi