Suloinen, ruskeasilmäinen viitosluokkalainen, jolla oli kavereilta saatu musta silmä tuijotti minua pääsiäisenä verkkouutisesta. Aleksi Ojalan tarina sai minut sanattomaksi. Urjalalaisten urheilijaylpeys kertoi Ylen kautta joutuneensa sadistisen, vuosia jatkuneen koulukiusaamisen kohteeksi. Pahiten uutisessa kouraisi, että aikuiset: vanhemmat ja opettajat, olivat tienneet koko peruskoulun kestäneestä piinasta. He eivät olleet Ojalan toiveesta puuttuneet asiaan.
Jokainen kiusattu, oli hän aikuinen tai lapsi, pelkää asiaan puuttumista ja tilanteen pahenemista sitä myötä. Hyssyttelemällä asiat eivät kuitenkaan muutu. Kiusaaminen niin koulussa kuin työpaikallakin on asia, johon on puututtava. Toimettomuus on hiljainen lupa antaa kiusata.
Puuttuja ei pääse helpolla. Kiusaus olla huomaamatta on suuri. Fyysiseen kiusaamiseen on helpompi puuttua kuin henkiseen. Jos viitosluokkalaisella on musta silmä, aikuinen ei mielestäni voi ummistaa silmiään ja olla reagoimatta asiaan. Aikuisilla on oltava pokkaa puuttua lasten kahinoihin. Olin huojentunut sivistysjohtaja Juha Salon kommentoidessa, että lapsen toive puuttumattomuudesta ei enää menisi läpi, lapsen etu ajaisi sen ohi.
Aikuisten vastuulla on opettaa lapsille pelisääntöjä ja taitoja elämää varten, suitsia heidän lapsellisia tekojaan. Aina ei ole selvää, mitä saa sanoa ja tehdä. Ja kun yhden porukan kanssa opitaan säännöt, tulee kohta tilalle toinen tietämätön lauma. Koulukiusaaminen ei lopu koskaan. Sen sijaan tavat ja valmiudet siihen puuttumiseen voivat kehittyä.
Helppoa puuttuminen ei ole koskaan ollut. Keinoja ei oikeastaan ole kuin puhuminen eri tahojen kanssa: osapuolien kesken, perheiden kesken, lastensuojelun kanssa ja lopulta poliisin. Koulukiusaaminen on rikos, josta voi saada jopa vankeutta. Kiusaaja on usein henkisessä umpikujassa, josta selviytymiseen hän tarvitsee apua ja hoitoa.
Ojala kertoi kanavoineensa pahan olonsa treenaamiseen; kiusaaminen pieksi tavoittelemaan yhä parempia tuloksia. Monissa tapauksissa harrastus on auttanut koulukiusattua tarjoamalla toisen sosiaalisen verkoston ja väylän itsetunnon kohottamiselle. Ojalan laji on yksilölaji. Pienillä paikkakunnilla ei ole tarjolla vaihtoehtoisia sosiaalisia verkostoja samojen Monnien, Pillien ja Pullien ollessa sekä koulussa että harrastuksissa.
Uskon, että tämä tarina on askel siihen suuntaan, että koulukiusaamisesta aletaan puhua ääneen samoin kuin alkuvuonna on keskusteltu naisten kokemasta ahdistelusta. Oli rohkea teko Ojalalta avata oma kipeä historia. Teko antaa toivoa monelle, jotka ovat nyt samassa tilanteessa.
Sivistysjohtaja Salo totesi Urjalan luultavasti kärsineen nyt imagotappion. Tarina avasi Urjalalle myös uusia ovia. Mahdollisuuden näyttää, että nykyään täällä osataan nostaa kissat pöydälle. Keväälle on suunnitteilla tilaisuus, jossa Ojala tulee kertomaan tarinansa koululaisille. Ehkä hienon koulurakennuksen lisäksi voidaan kohta esitellä sitä, miten Urjalassa osataan käsitellä koulukiusaamista eikä heikompien sortamista hyväksytä. Imago ontuvalla todellisuuspohjalla on kiiltokuva. Sen sijaan imago, joka ansaitaan hartiavoimin, kantaa.
Kaikkea hyvää Aleksi Ojalalle. Kaikkea hyvää myös kiusaajille. Toivottavasti he ovat saaneet ratkottua hölmöyksiin lietsoneet ongelmansa. Mikäli asiat yhä painavat mieltä, tarjoutuu keskustelunavauksen kautta heillekin mahdollisuus käsitellä asioita. Olen valmis kirjoittamaan kiusaajan tarinan, mikäli minuun otetaan yhteyttä #itwasme -hengessä.
Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi
