Yleinen (muokattu 18.9.2020) Urjalan Ylläpito

Tuntematon sotilas tulee ensi-iltaan perjantaina

Iiro-Pekka Airola
Uusin Tuntemattoman sotilas -elokuva tulee ensi-iltaan tämän viikon perjantaina. Kolmannen elokuvaversion Väinö Linnan klassikkoromaanista on ohjannut Aku Louhimies.

Johannes Holopainen tekee Kariluotona yhden keskeisistä rooleista uudessa Tuntematon sotilas -elokuvassa .

 

Iiro-Pekka Airola
Uusin Tuntemattoman sotilas -elokuva tulee ensi-iltaan tämän viikon perjantaina. Kolmannen elokuvaversion Väinö Linnan klassikkoromaanista on ohjannut Aku Louhimies.

 

Elokuvassa Kariluodon roolin tekevällä näyttelijä Johannes Holopaisella on näkemys, miksi eri sukupolvien tekijät palaavat Tuntemattomaan sotilaaseen aina uudelleen ja uudelleen.
– Se on niin hyvä kirja. Ei vastaavia ole siitä ajasta.

 

29-vuotias KOM-teatterin näyttelijä ui upseerin liiveihin vahvan pohjatyön kautta, eikä työtä tehdessä ajatellut sen suuremmin elokuvan mittakaavaa tai klassikkoasetelmaa.

– Itse on vain tehnyt tätä työtä, eikä siinä tehdessä mitään sellaisia ajattele. Siinä eletään vain sitä hetkeä. Lopputuloksen näkee sitten, kun oma työ on tehty, eikä siihen voi enää vaikuttaa, Holopainen kertoo.

– Nyt kun elokuva tulee esitettäväksi, niin onhan tämä jännittävää. Itselleni tämä aihe on todella tärkeä, joten on todella hienoa jakaa se.

Lue aiheesta lisää torstain 26.10. Urjalan Sanomista tai digilehdestä jo keskiviikkona kello 19.