Marjo Niittymäki ja Aleksi Ranta odottivat turhaan urjalalaisia vanhempia Majakalla maanantai-iltana.
majakka (muokattu 16.9.2022) Urjalan Ylläpito

Mutta missä on Majakka?

Minna Mäkelä

Nuoriso- ja liikuntaohjaaja Marjo Niittymäki ja vastikään nuorten uutena iltaohjaajana aloittanut Aleksi Ranta läiskivät maanantai-iltana aikansa kuluksi korttia Majakalla. Kaksikko ei odottanut tällä kertaa paikalle nuoria, vaan heidän vanhempiaan. Tarjolla oli kaksituntinen nuorisotilojen esittelyä ja yhdessäoloa, mutta ainakaan ensimmäisen tunnin aikana paikalle ei ilmestynyt ketään.

Äskettäin hoitovapaalta töihinsä palannut Niittymäki kertoi, että kun nuoret soittavat vanhemmilleen ja kertovat olevansa Majakalla, nämä eivät tiedä, missä Majakka ja sitä myöten heidän lapsensa ovat.

– Siksi ajattelimme järjestää nämä illat. Vielä on kaksi kertaa jäljellä: 30. lokakuuta ja 20. marraskuuta.


Lue lisää Urjalan Sanomista 28.9.2017 tai jo keskiviikkoiltana digilehdestä kello 19!