lapset, pääkirjoitus, yhdistystoiminta (muokattu 26.10.2022) Urjalan Ylläpito

Kun yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi

Heli Lehtelä

Pienissä kunnissa tekemisen resurssit ovat usein rajalliset. Toiminta monipuolistuu huomattavasti, mikäli yhdistystoiminta on aktiivista.

Urjalan kunta rahoittaa vuosittain noin 30 000 eurolla erilaisten yhdistysten toimintaa. Tuolla rahalla voitaisiin vaihtoehtoisesti palkata kunnalle puolikas työntekijä. Rahalla saadaan kuitenkin paljon enemmän aikaan, kun se jaetaan erilaisten aktiivisten yhdistysten ja toimijoiden kesken.

Kunnan ja Urjalan Urheilijoiden yhteistyö mahdollisti muun muassa viime talven kiitellyn tekolumiladun. Kunta hankki ladun tekemiseen ja ylläpitoon tarvittavat laitteet, työt tehtiin talkoilla. Kummankin lyödessä pelimerkkinsä pöytään yksi plus yksi taisi olla enemmän kuin kaksi.

Raha mahdollistaa, mutta motiivi vapaaehtoiseen toimintaan löytyy lähes poikkeuksetta muusta kuin rahasta. Vapaaehtoinen saa osallistua ja vaikuttaa, hän saa kokemusta, jota voi hyödyntää vaikka työnhaussa. Vapaaehtoistyön kautta rakentuu myös vahvaa yhteisöllisyyttä ja verkostoja. Mitä vähemmän muita verkostoja ihmisellä on, sitä merkityksellisemmiksi nämä verkostot muodostuvat.

Tällä viikolla poikkesimme MLL Urjalan paikallisyhdistyksen leikkikenttätreffeillä. Moni kotona lasta hoitava vanhempi tuntee olonsa yksinäiseksi, jos arjessa on aikuiskontakteja
harvakseltaan. Yhdistyksen järjestämät konkreettiset kohtaamisen paikat tarjoavat lapsiperheille mahdollisuuden oman tukiverkon luomiseen. Tukiverkko toimii edelleen lasten kasvaessa ja haasteiden muuttuessa. Parhaimmillaan leikkikenttätreffeillä solmitaan elämänmittaisia ystävyyssuhteita.

Tällä viikolla on valtakunnallisesti keskusteltu köyhien lapsiperheiden kesälomanvietosta. Siitä, miten rahat eivät riitä edes jäätelökioskilla käymiseen kerran kesässä. Voittoa tavoittelematon
MLL tekee työtä juuri sen eteen, että myös tällaiset perheet saisivat arkeensa elämyksiä ja lomiinsa mukavia yhdessäolon hetkiä. Tämän huomaa myös vilkaisemalla paikallisyhdistyksen tulevaa tapahtumatarjontaa.

Kunnan jakamasta kolmenkymmenentuhannen euron potista 1500 euroa menee MLL Urjalan paikallisyhdistykselle. Lisäksi opetusministeriön linjausta noudattaen Urjalassa kaikki lasten ja nuorten toiminta kunnan tiloissa on maksutonta. Kunta saa uskoakseni jokaisen näistä euroista moninkertaisena takaisin kuntalaisten saadessa juuri heille sopivaa palvelua.

Treffien yhteydessä nousi esiin leikkikenttien kunto ja korjaustarpeet sekä kunnossapidon resurssipula. Toimisikohan tekolumilatumalli myös tässä? Löytyisikö jostain talkoolaisia kunnostamaan leikkikenttien välineitä, jos kunta ostaisi talkoolaisille tarvikkeet? Panostus Urjalan lapsiin on myös panostus Urjalan tulevaisuuteen.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi