Käydessäni läpi tämän viikon lehteä ajauduin pohtimaan (taas kerran), mikä on taiteen tehtävä. Mitä taide oikeastaan on ja ketä varten sitä tehdään? Taide ei kai voi olla
oikeaa tai väärää, mutta sitä voidaan käyttää hyvin moniin tarkoituksiin. Sillä voidaan viestiä muille, vaikuttaa muiden tunteisiin ja mielipiteisiin, mutta myös hoitaa itseä. Taidetta voidaan myös luoda pelkästä itseilmaisun ilosta. Sen tekeminen voi olla tuskallista tai tuottaa mielihyvää. Sama pätee taiteen kuluttamiseen.

Monet taiteilijat korostavat tekevänsä taidetta muille, kuten viime viikon Urjalan Sanomissa haastatellut Eeva Maria ja Eero Salo. Sitten on tämä ilmiö nimeltään ITE-taide, joka nivoutuu hyvin tiiviisti taiteen tekemiseen juuri itselle ja osana omaa arkea.

Pirkanmaalla kartoitetaan visuaalista ITE-taidetta, mutta mitä oikeastaan olisi muunlainen ITE-taide? Tällä viikolla piipahdimme paikallisen kesäteatterin harjoituksissa Urjalankylässä tuoden teille maistiaisia videon muodossa. Olisiko kesäteatteri suomalaisena ilmiönä riittävän omaperäinen ja intensiivinen, tekijöidensä elämäntapaan ja arjen ympäristöön liittyvä, ollakseen yhteisöllistä ITE-taidetta?

Väittäisin olevan. Vähintäänkin sellaisessa tapauksessa, jossa käsikirjoitus on laadittu omaa porukkaa ja yleisöä ajatellen. Itse olen saanut suurta iloa kesäteatteriharrastuksesta. Sen kautta
minun on ollut pakko miettiä, miten roolihahmoni tuntee ja miten hän persoonana ilmaisee tunteitaan. Teatteri on pistänyt minut heittäytymään, asettautumaan toisiin saappaisiin ja hoitanut minua yhteisöllisyydellään. Taide on tuottanut tekijälleen mielihyvää, katsojaparasta en tiedä. Toivottavasti katsomossa ei ainakaan myötähäpeää ole tarvinnut tuntea.

Ei-ammattimainen kesäteatteri ja ITE-taide viehättävät monia mutkattomuudellaan ja yhteisöllisyydellään. Niiden tekemisessä on kyse muustakin kuin vain lopputuloksesta. Jostakin, mikä kumpuaa ihmisestä itsestään. Matka on yhtä tärkeä kuin päämäärä.

Vuoden päästä visuaalisen ITE-taiteen luo on helppo löytää kartoitustyön päätyttyä. Kesäteattereihin osaamme jo vanhastaan. Käydäänpäs katsomassa esitys tai pari, imetään itseemme kesäillan
tunnelmaa ja sitä intoa, mitä näyttämöltä pursuaa. Ei olla ryppyotsaisia.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi