hiihto, urheilu (muokattu 27.10.2022) Urjalan Ylläpito

Olympiahiihtäjän kova mitaliennuste: Suomelle Lahdesta kuusi mitalia

Olli Ristimäki

Suomi isännöi hiihtolajien MM-kisoja viikon kuluttua. Kisahuuma alkaa hiljalleen nousta, eikä vähiten siksi, että suomalaisilla uskotaan olevan hyviä mahdollisuuksia menestykseen kotikisoissa.

Ennakkoasetelmia seuraa tarkkaan myös entinen olympiahiihtäjä Sami Pietilä. Urjalan Osuupankin toimitusjohtajana vaikuttava Pietilä on tänä talvena näkynyt ja kuulunut kaikille suomalaisille Ylen hiihtolähetysten kommentaattorina. Pietilän mukaan Suomi saa MM-kisoihin jalkeille hyvässä iskussa olevan joukkueen.

– Mukana on monta mitaleista taistelevaa hiihtäjää sekä miehissä että naisissa. Näin paineet jakautuvat useammalle henkilölle, mikä on hyvä juttu. Myös yhdistetty- ja mäkijoukkueet ovat olleet nousukuntoisia viimeaikoina. Etenkin yhdistetyn joukkuekisasta odotan pronssimitalia. Mäestä ei mitaleja valitettavasti tule.

Pietilän mitaliennuste on raju: kuusi mitalia, yksi kulta, kolme hopeaa ja kaksi pronssia.

– Krista Pärmäkoski, Matti Heikkinen ja Iivo Niskanen ovat mitalikandidaatteja. Lisäksi Aino-Kaisa Saarinen ja Sami Jauhojärvi osoittivat nousukuntoa Keuruun SM-kisoissa. Mitaleita tulee naisten puolelta kolme: viesti, parisprintti ja Krista yhdeltä matkalta, 10 kilometrin pertsa tai yhdistelmähiihto.

– Miesten puolelta odotan kahta mitalia, parisprintti ja Iivo tai Matti joltain matkalta, ennakkoon vahvimmat matkat ovat15 kilometrin pertsa ja Matilla lisäksi yhdistelmähiihto. Kultamitalin uskon tulevan miesten parisprintistä, kun puolustavat olympiavoittajat pääsevät kotiyleisön edessä hiihtämään.
”Nyt tuskin nähdään Lahdessa dopingia”

Suomen joukkueen kokoonpanoa täydennettiin vielä toissa viikonlopun SM-hiihtojen jälkeen, lisäksi edelleen on auki ampumahiihtäjien Kaisa Mäkäräisen ja Mari Laukkasen osallistuminen sileän kisoihin.

Pietilä uskoo että Mäkäräinen tulee hiihtämään ainakin 30 kilometrin luistelukisan.

– Lisäksi Kaisa on hyvä vaihtoehto viestiin kolmannelle luisteluosuudelle, mikäli sileän hiihtäjien näytöt kisojen aikaisemmilta matkoilta ovat pehmeät. Lisäksi Mari Laukkanen on hyvä luisteluhiihtäjä ja mielenkiintoinen nimi, jota ei paljon ole spekuloitu muille matkoille kuin sprinttiin, jonka hän varmuudella hiihtää. Henkilökohtaisilla matkoilla ei kuitenkaan vauhti aivan taida kummallakaan riittää mitaleille.

Lahden edelliset hiihdon MM-kisat vuonna 2001 jäivät historian Suomen joukkueen doping-skandaalin vuoksi. Viime aikoina doping on ollut esillä hiihdossa norjalaishiihtäjä Therese Johaugin käryn ja kilpailukiellon takia.
Pietilä ei usko Lahden 16 vuoden takaisten tapahtumien varjostavan edessä olevia kisoja, eikä odota dopingkäryjä näistä kisoista.

– Minulla on se käsitys, että hiihtolajit ovat sitten Lahden 2001 aikojen puhdistuneet melkoisesti. Itse analysoin dopingtilannetta hiihtäjien välisillä eroilla kilpailuissa, jotka ovat supistuneet merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Tosin norjalaisten viimeaikaisista harmaalla alueella seikkailuista varmaan saadaan kuulla kisojen aikana, kun muut joukkueet ja lehdistö yrittävät horjuttaa heidän henkistä puoltaan.
Lappu rintaan Italiassa sunnuntaina

Moni urjalalainen on höristänyt korviaan kuluvan talven hiihtolähetyksiä seuratessaan, kun tuttu ääni on analysoinut Ylellä nykyhuippujen suorituksia.

– Kommentaattorihommiin on ollut suhteellisen helppo hypätä, sillä seuraan hiihtolajeja hyvin tiiviisti edelleen ja osa hiihtäjistä on tuttuja oman uran ajoilta. Toki ennen lähetystä täytyy aina valmistautua huolella ja ottaa selvää muun muassa reittiprofiilista, keliolosuhteista, lähtöjärjestyksestä sekä siitä, kuinka korkealla merenpinnasta hiihdetään, näillä voi olla ratkaiseva merkitys hiihtäjien välisiin voimasuhteisiin.

Pietilä hiihti aktiiviaikoinaan yhteensä 24:ssä maailmancupin osakilpailussa, joissa sijoittui kolmesti pistesijoille. Salt Lake Cityn talviolympialaisissa 2002 hän osallistui 50 kilometrin perinteiselle, yhdistelmäkilpailuun sekä 30 kilometrin vapaa yhteislähtökilpailuun.

Tämän talven lumilla hiihtokilometrejä on kertynyt noin 800.

– Kisavauhti on rauhallinen, kun nyt puen numerolapun päälleni. Olen neljän vuoden tauon jälkeen starttaamassa tulevana viikonloppuna Pohjois-Italiassa Gsieser Tal Laufissa. Matka on 42 kilometriä luistellen 1500 metrin korkeudessa. Se voi olla konttorityöntekijälle melko kova haaste, Pietilä virnistää.

Jätä oma Lahden mitaliennusteesi Urjalan Sanomien Facebook-sivulle ennen kisojen alkua, oikein tai lähimmäksi veikanneiden kesken arvotaan kisojen jälkeen viisi passelia palkintoa!