kunnanvaltuusto, Kuntavaalit (muokattu 21.11.2022) Urjalan Ylläpito

Ainakin yhdeksän valtuutettua lähtee kevätvaaleihin

Minna Mäkelä

Urjalan 27 kunnanvaltuutetusta ainakin kolmannes aikoo asettua ehdolle huhtikuun kuntavaaleissa. Maanantaina päivällä vain yksi valtuutetuista oli vielä tavoittamatta. Valtuutetuille soitettiin vuodenvaihteen molemmin puolin ja heiltä kysyttiin kantaa ehdokkuuteen sekä perusteluita vastaukselle.

Viisi valtuutettua on jättämässä valtuustotyöskentelyn toukokuun loppuun jatkuvaan kauteen. Osa empii ehdokkuutta muun muassa perhesyihin vedoten.

Kuntavaalit pidetään 9. huhtikuuta, ja ehdokasasettelu päättyy helmikuun lopussa. Urjalassa tuleva valtuusto on nykyistä pienempi: valtuutettuja valitaan 23.

Lue lisää vuoden ensimmäisestä lehdestä 5.1.2017