putkirikko (muokattu 30.11.2022) Urjalan Ylläpito

Vesitornin juurella rikkoutui iso putki

Kunnan runkovesijohdossa havaittiin perjantaina iso vuoto. Rikkoutunut putki kaivettiin esiin ja korjattiin iltapäivän aikana.

Vuotokohta löytyi läheltä vesitornia, ja uhkana oli että korjaustöiden aikana vesi on kytkettävä pois päältä. Tällöin veden jakelu olisi keskeytynyt laajalta alueelta Laukeelassa ja Huhdissa. Keskeytykseen ei kuitenkaan ollut lopulta tarvetta, sillä putki saatiin korjattua paineellisena.

Vuotoa alettiin epäillä, kun vesitornin pinta alkoi laskea yöllä noin kello yhden ja kahden välillä. Vuotava vesi nousi pintaan nopeasti, jolloin rikkoutumiskohta löydettiin ja saatiin korjattua.

Juttua ja otsikkoa muokattu 21.10. klo 16.24, vuoto on saatu korjattua ja uhka vedenjakelun keskeytyksestä on ohi.