pääkirjoitus, sukupolvenvaihdos (muokattu 30.11.2022) Urjalan Ylläpito

Luopuminen vaatii yrittäjältä paljon

Olli Ristimäki

Sukupolvenvaihdos ei monesti ole
yrityksessä helppo juttu. Toteutuessaankin se voi olla kivulias projekti eikä
johtajuus sekä itsenäisyys aina siirry aidosti uudelle yrittäjälle.
Erityisen vaikeaa se tietenkin on, jos yrittäjän jälkikasvussa ei ole edes
halua jatkaa vanhempien työtä. Silloin edessä on yrityksen myyminen tai
lopettaminen.

Projektipäällikkö Tapani Kaskela lateli Valkeakoskella
omstajanvaihdosillassa kovia lukuja yrittäjien omistajanvaihdosbarometristä.
Pk-yrityksissä on paljon myymishalua yrittäjien ikääntyessä, mutta silti
yrityksiä lopetetaan paljon vaikka uusiakin syntyy. Miksi sitten olemassa
olevat yritykset eivät kelpaa yrittäjäksi haluaville, vaan mieluummin
perustetaan tyhjästä uusi?

Yksi syy on samankaltainen kuin avoimien työpaikkoja ja
työttömien yhtäaikaisessa paljoudessa: tarjonta ei vaan löydä kysyntää.
Kiinnostuneita uusia yrittäjiä voi olla, mutta tietoa myynnissä olevista
yrityksistä ei ole. Lisäksi monesti yritys ei ole häävissä myyntikunnossa
kun luopuminen lopulta on pakkorako. Yrittäjän into hiipuu uran pitkittyessä
ja kun velkavipu ei enää välttämättä pakota kovaan tuloksen tekoon tai
tehokkuuden parantamiseen, hinnat voivat olla ihan liian matalat ja kulut
korkeat uuden yrittäjän laskelmiin.

Asiantuntijoiden mukaan suurin -eikä toki yllättävä-
syy neuvottelujen kariutumiseen on näkemysero yrityksen oikeasta hinnasta.
Yrittäjä on painanut pitkää päivää ilman lomia ja kasvattanut yrityksen
arvoa, ajatellen kuittaavansa tilin sen lopulta myydessään. Kuitenkin sekä
ostaja että yleensä myös rahoittaja katsovat arvoa jatkajan näkökulmasta:
kaupan pitää syntyä sellaisella hinnalla, että uusi yrittäjä kykenee
yrityksen ennustettavalla menestyksellä maksamaan velkansa ja lisäksi
elämään ensimmäisinäkin vuosina. Tunnearvoa ja pitämättömiä pekkasia
siinä harvoin maksellaan.

Myydään yritystä sitten omalle jälkikasvulle tai
ulkopuolelle, sen pitää olla hyvässä kunnossa ja kilpailukykyinen. Lisäksi
yrityksestä pitää pystyä luopumaan, ajoissa ja riittävästi. Isien työtä
arvostavankin jälkipolven yrittäjyyshalut voivat hiipua, jos isännäksi
pääsyä joutuu odottamaan keski-ikään ja vanha parta aikoo silloinkin pysyä
määräämässä asioista hamaan hautaan asti.

Tästä on lukuisia esimerkkejä, eikä vähiten
maatiloilla, jotka yleensä ovat elämäntyöyrityksiä aidoimmillaan.

Olli Ristimäki
olli.ristimaki@urjalansanomat.fi