Narujen välissä hypättävä Twist on välituntileikkien klassikoita, erityisesti tytöille. Vanhoja muistoja verestivät ulkoilupäivässä Emmi Ojala (vas.), Mervi Laine ja Maija Kyllönen. Selin hyppäämässä juuri Roosa Laine.
urjalan naisvoimistelijat (muokattu 30.11.2022) Urjalan Ylläpito

Kuka muistaa miten twistiä hypätään?

Olli Ristimäki

Urjalan naisvoimistelijoiden kauden avaus ulkoilupäivän merkeissä ei vetänyt kansanjoukkoja launataina Lamminharjulle, mutta puuhaa riitti mukavassa hengessä paikalle saapuneille. Ohjelmassa oli alkujumppa, sen jälkeen erilaisia itse kokeiltavia pihapelejä, vähän myös liikuntaleikkejä ryhmässä ja lopuksi loppujumppa ja venyttely.

Tekemiseksi oli valittu perinteisiä pihapelejä, kuten ruutu-, naru-, ja twisthyppelyä sekä puujalkakävelyä, hula-vanteen pyöritystä ja lentopalloa hohtavan valkoisilla kentillä.

Hieman erilainen syystapahtuma avasi naisvoimistelijoiden toimintakauden, josta puheenjohtaja Mervi Laineen mukaan on tulossa hyvä.

– Olemme saaneet hyvin ryhmiä kalenteriin ja metsäfit sekä zumba alkavat uusina naisvoimistelijoiden ryhminä. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty hyvinvointipäivä on tarkoitus myös järjestää uudestaan.