Kiinteistöosakeyhtiö Nuutajärven Pruukin hallituksen puheenjohtaja Antero Tammisto kertoo, että monissa kohdin lasikylää maa on noussut ja sen myötä rakennusten perustukset kärsivät kosteudesta.
Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö, Puukonttori (muokattu 1.12.2022) Urjalan Ylläpito

Puukonttori maalataan ja piha-aluetta kohennetaan

Minna Mäkelä

Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö aloittelee lasikylän kiinteistöjen kohentamista. Asiat on pantu tärkeysjärjestykseen, ja työt aloitetaan Puukonttorin ulkomaalauksella ja piha-alueen kunnostamisella. Urakoihin on haettu tekijöitä, mutta tähän mennessä vain yksi maanrakennusfirma on osoittanut kiinnostusta tarjolla oleviin hankkeisiin.

Kiinteistöosakeyhtiö Nuutajärven Pruukin hallituksen puheenjohtaja Antero Tammisto kertoo, että Puukonttorin uutta väritystä haetaan ajalta, josta on olemassa luotettavinta historiatietoa. Maalaustyö on tarkoitus tehdä syksyllä, mutta viimeistään ensi keväänä ennen uuden matkailukauden alkua.

Puukonttorin, joka on kansallisesti merkittävä suojelukohde, ikkunat on rajattu tämän ensimmäisen urakan ulkopuolelle, mutta restauroitavat ikkunat ovat työlistalla ensi vuonna.

Piha-alueelta kaadetaan pois runsaasti puita. Tammisto sanoo, että kaikki aivan rakennusten vieressä olevat puut saavat lähtöpassit, ja lisäksi puustoa harvennetaan.

Lue lisää 21.7.2016 Urjalan Sanomista