Yleinen Urjalan Ylläpito

Motoristi metsään Kylmäkoskella

Vuonna 1990 syntynyt tamperelainen motoristi ajoi ulos Kylmäkoskentieltä maanantaiaamuna kello 7.10 aikaan. Mies oli tulossa vankilan suunnasta, kun hän menetti kaarteessa ajoneuvonsa hallinnan ja kaatui. Moottoripyörä liukui vastaan tulleen henkilöauton edestä osuen niukasti auton etupuskuriin. Motoristin matka jatkui asfaltilla 50 metriä ennen kuin pyörä ajajineen päätyi maastoon, jossa pyörä liukui vielä 40 metriä ennen pysähtymistä.

Paikalle hälytetty apu kuljetti miehen Acutaan Tampereelle. Motoristi selvisi tapahtuneesta ilmeisesti kohtalaisen vähin vammoin, koska oli päässyt pois sairaalasta jo samana päivänä.

Henkilöautoa kuljettanut paikallinen nainen selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

Kylmäkoskentiellä on 60 kilometrin nopeusrajoitus. Poliisi tutkii motoristin nopeutta onnettomuushetkellä. Alkoholilla ei ollut tapahtuneeseen osuutta. Motoristia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.