Juhlan odotettu hetki oli valkolakkien päähän painaminen.
Väinö Linnan lukio, Ylioppilaat (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

21 valkolakkia loisti lauantaina

Olli Ristimäki

Väinö Linnan lukion uudet ylioppilaat saivat valkolakkinsa lauantaina Kirkonkylän koululla järjestetyssä juhlassa. Paikka enteili tulevaa, sillä suunnitelmien mukaan lukion seuraavia lakkiaisia vietetään jo viereen valmistuvassa yhtenäiskoulussa.

Lukion rehtori Minna Valkama lähetti ylioppilaita matkaan muistuttamalla opiskelun ja oppimisen olevan tärkeää myös heidän tulevaisuudessaan.
– Oppiminen ja opiskelu on elinikäistä. Laaja-alainen sivistys vie teitä elämässä pitkälle, rikastuttaa elämäänne tavalla, jota ette ehkä ihan vielä käsitäkään.

Ylioppilaan puheen pitänyt Lauri Pyhälä pohdiskeli lukioajan merkitystä juuri valmistuneiden ylioppilaiden elämään.

– Lukion tehtävä on kasvattaa peruskoulun lopettaneesta lapsesta maailmaa objektiivisesti tutkiva aikuinen, joka etsii puolueetonta totuutta ja joka uskaltaa seistä sanojensa ja mielipiteidensä takana ollen samalla avoin uusille ideoille ja mahdollisuuksille. Meiltä löytyy tietoa. Meiltä löytyy taitoa. Ja ennen kaikkea toivon että meiltä kaikilta löytyy myös sitä hellittämätöntä tahtoa jota elämä vaatii.

Lue lisää torstain lehdestä ja katso video sekä lisää kuvia digilehti US Digistä