Urjalassa ei haluta menettää omaa vuodeosastoa. Mahdollisesta Etelä-Pirkanmaan yhteisestä vuodeosastosta päättävät kuntien valtuustot. Seuraavaksi asiaa käsittelee Urjalassa kunnanhallitus.
vuodeosasto (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Urjalalaiset haluavat säilyttää vuodeosaston

Minna Mäkelä

Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alueen perusturvalautakunta päätti viime viikolla liputtaa Etelä-Pirkanmaan yhteisen vuodeosaston puolesta. Päätös syntyi niukasti äänin 6-5. Kaikki paikalla olleet akaalaisedustajat äänestivät Valkeakosken puolesta ja kaikki viisi urjalalaista nykyisen tilanteen säilyttämisen puolesta.

Urjalan edustajat yhteisessä perusturvalautakunnassa olivat viime viikon maanantaina koolla yhteistoiminta-alueen perusturvalautakunnan puheejohtajana toimiva Paula Virtasen kutsusta. Hän kertoo, että yhteisestä kannasta oltiin yksimielisiä.

Hän perustelee urjalalaisten näkemystä auki olevalla sosiaali- ja terveydenhuollon tilanteella.

– Urjala suhtautuu tilanteeseen varovaisesti. Asiat tulevat päätöksentekoon väärässä järjestyksessä. Jos sotesta olisi paremmin tietoa, päätösten tekeminen olisi helpompaa.

Hän sanoo, että Urjalassa vuodeosaston tilat ovat hyvät, jos katsotaan koko Akaan alueen terveydenhuollon tiloja. Kulkuyhteydet Valkeakoskelle taas ovat huonot. Valkeakosken vaakakupissa painaa Virtasen laskuissa eniten lääkärin läsnäolo vuodeosastolla läpi vuorokauden.

Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala sanoo, että neuvotteluissa on pohdittu Urjalan ja Valkeakosken heikkoja liikenneyhteyksiä. Hän toteaa, että jos vuodeosasto siirtyy Valkeakoskelle, voisi Urjalan kirkonkylästä päästä pikkubussilla Valkeakoskelle vuodeosaston vierailuaikaan 2–3 kertaa viikossa.

– En lupaa mitään, mutta tämä voisi olla yksi mahdollisuus, jotta ihmiset pääsisivät katsomaan omaisiaan. Kunta järjestäisi kuljetuksen ja siitä perittäisiin asiakkailta normaali bussitaksa.

Lue lisää 12.5.2016 Urjalan Sanomista