Yleinen Urjalan Ylläpito

Avotulen teko kielletty ruohikkopalovaaran vuoksi

Pirkanmaalla on voimassa ruohikkopalovaroitus. Koska maasto on nyt kuivaa, avotulen tekeminen on tällä hetkellä erittäin riskialtista, ja siksi kiellettyä. Ruohikkopalovaroitus päättyy kun ruoho alkaa taas vihertää, tai kun maasto kastuu perusteellisesti sateiden seurauksena. Ennen sitä avotulta ei tule tehdä, eikä tässä asiassa sallita poikkeuksia. 

Pirkanmaan pelastuslaitoksen viikko on ollut työn täyteinen, ja helatorstai oli erityisen kiireinen. Pelastuslaitosta työllistivät jälleen kerran enimmäkseen maastopalot. Aamukahdeksan jälkeen pelastuslaitoksessa kirjattiin 26 tehtävää. Keskisuuria maastopaloja syttyi seitsemän. Rakennuksille tai ihmisille ei aiheutunut vahinkoja.

Sääolosuhteet olivat helatorstaina maastopalojen leviämisen kannalta otolliset. Viranomaiset ovat pitkin viikkoa varoitelleet avotulen tekemisen vaaroista, mutta tästä huolimatta uhkarohkeita avotulen sytyttäjiä on ollut liikkeellä huonoin seurauksin. Nytkin suurin osa maastopaloista syttyi puutarhajätteiden polttamisen seurauksena, siitäkin huolimatta, että joissain kohteissa oli varauduttu palon leviämiseen esimerkiksi puutarhaletkun tai vesiastioiden avulla. Kun palo alkaa levitä, on sen kiinni saaminen ilman palokunnan toimenpiteitä vaikeaa.

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla