Kunnanjohtaja Hannu Maijala ja hallinto- ja talousjohtaja Joonas Yliluoma saavat olla tyytyväisiä Urjalan erinomaiseen tilinpäätökseen.
tuloveroprosentti (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Urjalassa voidaan harkita tuloverotuksen keventämistä

Sini Ovaskainen

Urjalan kunnanhallitukselle esitellään tänä iltana tilinpäätös, jonka vuosikate on 2,8 miljoonaa euroa plussalla. Se on Urjalan historian paras tulos: poistojen jälkeen noin 2 miljoonaa euroa. Sillä katetaan vanhat alijäämät, tehdään puolen miljoonan varaus yhtenäiskoulun investointeihin ja silti puskuria jää vielä 800 000 euroa.

– Kun nykyinen valtuusto aloitti, sen ensimmäisenä tehtävänä oli vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen. Tuolloin kunta oli voimakkaasti kriisiytymässä ja taseessa oli yli 3 miljoonaa euroa alijäämää. Lähdimme muuttamaan talouden suuntaa, ja nyt esitellään kolmatta peräkkäistä ylijäämäistä tilinpäätöstä, kertoo kunnanjohtaja Hannu Maijala.

Talouden suunnan kääntäminen mahdollistaa Urjalassa jopa tuloveroprosentin alentamisen. Tilanne tarkentuu ensi vuoden talousarvion valmistelussa. Maijalan mukaan tuloverotuksen keventämistä harkitaan vakavissaan.

Lue lisää 7.4.2016 lehdestä.