Yleinen (muokattu 18.9.2020) Urjalan Ylläpito

Milloin tulee vesi?

Sini Ovaskainen
Vuonna 2013 Urjalassa hyväksyttiin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet, joihin sisältyi neljä laajennusaluetta. Näistä neljästä Haapasentien alue Urjalankylässä on aloitettu.

Haapasenkujalle ja Haapasenpolulle Urjalankylään rakennettiin kunnallinen vesijohto ja viemäri alueen vakituisten asukkaiden painostuksen seurauksena.

Sini Ovaskainen
Vuonna 2013 Urjalassa hyväksyttiin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet, joihin sisältyi neljä laajennusaluetta. Näistä neljästä Haapasentien alue Urjalankylässä on aloitettu.

Vahvistettu toiminta-alue velvoittaa kuntaa rakentamaan kunnallistekniikkaa.

– Varsinkin, jos toiminta-alueella sijaitsevan kiinteistön omistaja vaatii, kunnan on ryhdyttävä toimiin, kunnanjohtaja Hannu Maijala kertoo.

Tällaisen vaatimuksen pohjalta tekninen lautakunta päätti rakentaa tänä vuonna vesijohdon ja viemärin Ainolantiellä sijaitsevalle kesäasunnolle, vaikka kohde ei alun perin ollut mukana tämän vuoden investoinneissa.

Päätöksen perusteluna oli se, että vaatimuksen esittäjälle on jo vuosia luvattu, että kunnallistekniikka rakennetaan ensi vuonna.

Myös Sikalanmäessä omakotitalossa asuva vanhus on odottanut kunnallistekniikkaa vuosia. Talon oman kaivon vesi on niin ruosteista, että sitä ei voi käyttää edes pyykinpesuun. Vanhuksen tiedusteluihin on vastattu, että alueen kunnallistekniikkaan ei ole varattu rahaa tänä vuonna.

Lue lisää 3.3.2016 lehdestä.