apurahat, Taiteen edistämiskeskus Taike (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Apurahoja kulttuurille Urjalaan ja Akaaseen

Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Pirkanmaan taidetoimikunta ovat jakaneet taiteilijoiden kohde- ja työskentelyapurahat, yhteisöjen erityisavustukset sekä lastenkulttuurin apurahat ja avustukset vuodelle 2016. Hakemusten määrä nousi edellisestä vuodesta, samoin nousi jaettavana ollut määräraha.

Laura Jänisniemi Urjalankylästä saa 2 000 euroa kohdeapurahaa Urjala Soikoon! -musiikkifestivaalin järjestämiseen.

Alma Jantunen Nuutajärveltä saa lastenkulttuurin kohdeapurahaa 2 000 euroa tehdäkseen opetusmateriaalia lasinpuhalluksesta lapsille ja nuorille.

Minna Kangas Akaasta saa 3 000 euroa työryhmälle, joka valmistaa lasten ja nuorten musiikkiteatteriteoksen.

Kaikkiaan apurahoja ja avustuksia myönnettiin 341 000 euroa. Hakemuksia saapui yhteensä 380 kappaletta, ja haettu summa oli yli 3,3 miljoonaa euroa.

Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.