influenssarokote (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Toistaiseksi on podettu flunssaa

Sini Ovaskainen

Urjalassa ei toistaiseksi ole todettu yhtään positiivista influenssatapausta. Terveyskeskuksen osastonhoitaja Sirpa Hämäläinen kertoo, että flunssaisia potilaita sen sijaan on ollut normaalin talven tapaan.

Tänä talvena jylläävä flunssavirus nostattaa aluksi korkean kuumeen ja aiheuttaa pitkittynyttä oireilua.

– Limaisuutta ja yskää kestää 2–3 viikkoa, mutta siinä ei ole mitään eriskummallista.

Imeväisikäisille vaarallista RS-virusta on myös ollut tänä talvena liikkeellä Pirkanmaalla. Hämäläinen kehottaa tuomaan tukkoisen vauvan herkästi vastaanotolle, sillä kyseinen hengitystieinfektio pienellä vauvalla voi vaatia sairaalahoitoa.

THL:n mukaan influenssakausi Suomessa on käynnistynyt ja influenssalöydökset ovat lisääntymässä. Valtaosa todetuista tapauksista on ollut sikainfluenssaviruksen aiheuttamia.

Urjalassa influenssarokotteen voi edelleen saada helmikuun loppuun saakka.

Lue lisää 28.1.2016 lehdestä.