akaan koulu, sisäilma (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Akaan oppilaat palanneet omiin tiloihinsa

Kaikki Akaan koululaiset ovat palanneet takaisin omiin opetustiloihinsa. Oppilaita on ollut sijoitettuna väistötiloihin eri kouluissa ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi noin kolmen vuoden ajan. Ainoastaan Rasin koulun esiluokkalaiset jatkavat väistötiloissa Viialan yhtenäiskoululla ensi kevääseen saakka.

Enimmillään samanaikaisesti lähes puolet alakoululaisista, eli noin 600 oppilasta, kävi koulua väistötiloissa.

Korjattavina ovat olleet Viialan Keskustan, Pappilan, Nahkialan, Rasin ja Kirkonkylän koulut. Osassa kouluista, kuten Viialan Keskustan koululla, remontit ovat olleet mittavia. Joissakin kouluissa korjaustarvetta on ollut vähemmän.

Toijalan Monitoimihallille väistötiloiksi rakennetut luokkatilat jäävät edelleen opetuskäyttöön, sillä tiloille on tarvetta jatkossakin oppilasmäärien kasvun myötä. Tiloja hyödyntävät tällä hetkellä Arvo Ylpön koulun 6. luokat.