Urjalan kirkonkylässä vietettiin tiistaina iltapäivällä juhlahetkeä, kun yhtenäiskoulun peruskivi muurattiin. Kiven sisään jäi terässylinteri, johon oli pantu muun muassa viimeisin Urjalan Sanomat, euron kolikoita, Urjalan teknisen johtajan käyntikortti sekä pienten koululaisten sormenjälkiä.
Peruskiven muuraamiseen osallistuivat niin koululaiset, luottamushenkilöt kuin virkamiehet. Oman kauhallisensa sylinterin päälle heitti myös pääurakoitsijan edustaja toimitusjohtaja Keijo Karhu.
Koulun rakentaminen on hyvässä vauhdissa, työt aloitettiin kesä-heinäkuun vaihteessa.
Koulu maksaa kaikkineen liki 15 miljoonaa euroa. Hanke onkin kunnan historian suurin.
Lue lisää 12.11.2015 Urjalan Sanomista