– Se on tarkkaa hommaa, kun ensimmäistä kertaa tekee, tuumasi Erkki Heikkilä ommellessaan tuppea itse takomalleen puukolle. Heikkilä on käynyt noin 15 vuotta opiston puutyökursseilla, mutta halusi haastaa itsensä opettelemalla uusia kädentaitoja.
metallityöt, seppä (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Puukko muotoutuu hartaasti hiomalla

Sini Ovaskainen

Seppämestari Antti Kuikka toteaa puukon valmistuksen käsityönä olevan pikemminkin hionnan kuin taonnan taidonnäyte. Terä toki työstetään ensin takomalla, mutta viimeistellään hiomalla. Samoin kuin kahva ja tuppi.

Kuikka opettaa puukontekoa Valkeakoski-opiston tämän syksyn uutuuskurssilla Nuutajärvellä. Puukkokurssi osoittautui suosituksi, sillä paikat täyttyivät hetkessä.

Kuikka osasi odottaa suurta kiinnostusta, sillä hän on aikaisemmin pitänyt taontakursseja muiden seppien kanssa muun muassa Pohjanmaalla, mutta tällä seudulla sellaisia ei ole juuri ollut tarjolla. Puukkokurssin lisäksi Valkeakoski-opistossa toteutetaan tänä syksynä Antti Kuikan taontakurssi.

– Puukon tekeminen ei ole järkevin tapa aloittaa taonnan opettelua, Esimerkiksi ripustuskoukku, pieni naulakko tai takkavälineet ovat selkeämpiä perusteiden opetteluun.

Lue lisää 29.10.2015 lehdestä. Digilehden videolla seppämestari Antti Kuikka kertoo, kuinka puukko valmistetaan käsityönä.