Vällärin puusepänliike tekee sopimusvalmistajana siirrettäviä neuvottelutiloja. Puuseppä Timo Ahkiola tiivistää kyseisen minineukkarin ovea.
Vällärin puusepänliike (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Ahkera markkinointi on vahvistanut tilauskantaa

Sini Ovaskainen

Vällärin puusepänliike on rekrytoinut viimeisen puolen vuoden aikana kolme uutta vakituista työntekijää. Toimitusjohtaja Tapani Wälläri kertoo tilauskannan olevan parempi kuin vuosiin, ja se on johtanut lisätyövoiman tarpeeseen.

– Tilanne on jopa historiallisen hyvä, varsinkin yleiseen taloustilanteeseen nähden. Hyvä tilauskanta on nähtävissä pitkälle eteen päin, noin puolen vuoden päähän.

Viime vuonna 40 vuotta täyttänyt Vällärin puusepänliike tekee kiintokalusteprojekteja sekä sopimusvalmistusta eri asiakkaille. Lisätyövoiman tarpeeseen on merkittävästi vaikuttanut uusi iso projekti, Tampereen Osuuspankin pääkonttorin ala-aulan kalustaminen.

Tapani Wällärin mukaan tilauskannan vahvistuminen on saavutettu hyvällä markkinoinnilla.

– Ilman mittavia markkinointiponnistuksia tilauksia ei saa. Tämä on vuosien pitkäjänteisen työn tulosta.

Lue lisää 1.10.2015 lehdestä.