Yleinen Urjalan Ylläpito

Kylmäkoskelaiselle Erkki Salolle kotiseututyön korkein tunnustus

Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt Kylmäkoskella asuvalle kotiseutuaktiivi Erkki Salolle kotiseututyön ansiomitalin. Ansiomitali luovutettiin Espoon Valtakunnallisten kotiseutupäivien gaalassa lauantaina 8. elokuuta.

Kylmäkoski-Seuran johtokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana kotiseututyössä tutuksi tullut 77-vuotias Erkki Salo on ansioitunut etenkin rakennusperinteen säilyttämisessä. Hän myötävaikutti seuran varainkeruuseen Kylmäkosken arvokkaan kirkon korjaamiseksi. Keräyksessä saatiin kokoon yli 61 000 euroa. Kirkon pelastaminen sai myös huomattavasti medianäkyvyyttä ja toimii hienona esimerkkinä yhteisön voimasta.

Erkki Salo on myös aktiivinen kotiseutuarkistotyössä ja tunnetaan kotiseutukirjojen ja -artikkeleiden kirjoittajana. Lisäksi Salo on maakunnan tasolla mukana Leader-toiminnassa ja alueen sukututkijoissa.

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla