Jos sallinette pienen sivuraiteelle poikkeaman tarinaan, kiersin mustikka-apajille pidempää reittiä, koska tiesin suorimman tien olevan sateen jäljiltä vetinen ja halusin pitää lenkkarini kuivina mahdollisimman pitkään. Kiertotiellä minun ja karvaisten seuralaisteni polku ristesi peuran kulkureitin kanssa. Ties kuinka monetta kertaa.

En ole vieläkään tottunut näihin täkäläisiin peuroihin, jotka käyttäytyvät kuin porot – jäävät hölmöinä toljottamaan mölisevää ja joka suuntaan sinkoilevaa retkuettamme. Tämäkin otti pari loikkaa polulta metsään ja killitti meitä sitten puun takaa jopa niin pitkään, että ehdin kaivaa kännykän takin taskusta ja ottaa kuvan. Eihän se kuva tietenkään onnistunut. Peura oli kännykän zoomille liian kaukana ja metsässä liian hämärää. Mutta se on sivuseikka, peuralla ei ollut mikään kiire poistua paikalta, vaikka luulisi sen pitävän koiran hajua vaaran merkkinä. Entisessä elämässä länsirannikolla peuroja tuli metsissä vastaan aniharvoin, ja silloinkin ne vilahtivat karkuun niin liukkaasti, että hyvä kun kerkesi peuraksi tunnistaa.

Oikea paikka ja antelias mustikkasato löytyivät sieltä, missä muistijälki sanoi niiden olevan. Marjaa oli paljon, isoja ja meheviä, joskin osa vielä puolittain kypsymättömiä. Vuosi sitten ei samalla paikalla kasvanut juuri mitään marjastajan astiaan poimittavaa. Nyt on kuulemma mustikkaa runsaasti suomalaisille kerättäväksi, ja Luonnonvarakeskus vahvistaa kuulopuheet kesäkuun lopulla antamassaan tiedotteessa paikkansa pitäviksi. Mustikkaa on kypsymässä noin 30 kiloa hehtaaria kohden.

Kun tilanne on näin suotuisa, eiköhän pian ala myös keskustelu ulkomaisista marjanpoimijoista ja marina siitä, kuinka ne tulevat tänne viemään meidän marjat ja työt ja tuhoavat siinä mennessään meidän kauniit metsät.

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden käyttöön liittyy useita eettisesti arveluttavia lieveilmiöitä. Suurimpana roistona on esitetty marjanpoimijoita palkkaavat yritykset, enkä usko väitteen olevan kaukana totuudesta. Ainakin osa alan yrityksistä lennättää thaityöläisiä Suomen metsiin vain rahankiilto silmissä. Tuskin heillä silloin on minkäänlaista aikomustakaan ottaa vastuuta kantaväestön kokemasta vääryydestä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden aiheuttaessa närästystä vatsanpohjassa.

Siinä en näe mitään väärää, että thaimaalaiset meidän metsistä marjoja poimivat. Sama oikeus on jokaisella meillä suomalaisella. Myyntitulo on verovapaatakin.

Taitaa olla perisuomalainen kateus, josta marina kumpuaa. Mustikka huomattiin arvokkaaksi vasta sitten, kun joku muu alkoi niillä tienaamaan.

Sini Ovaskainen
sini.ovaskainen@urjalansanomat.fi