Kristiina Nyman pyrkii elämään niin kuin hänen niisikollaasinsa Kehitys neuvoo.
taidenäyttely (muokattu 7.12.2022) Urjalan Ylläpito

Taide on haasteellista

Hanna Välimaa

Kristiina Nymanin Vierivä kivi -näyttelyssä Urjalan kirjastossa on nähtävissä taidetta, jota ei hänen mukaansa kukaan muu tee. Kaukaa katsottuna näyttää siltä, että taulussa olisi valkoisella kynällä piirretty kuva. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kuva muodostuu niiseistä.

Kristiina Nyman kertoo, että lastenlapset ovat yksi hänen inspiraation lähteistään. Tämä näkyy muun muassa hänen niisitöissään.

– Pojanpoika on tuon näköinen, kun hän soittaa rumpuja, hän sanoo ja esittelee niiseistä tehtyä taulua rumpalipojasta.

Kristiina Nyman asuu Loimaalla, mutta viettää aikaa kesäisin mökillä Urjalassa miehensä Jukan kanssa. Näyttely ei ole hänen ensimmäisensä, sillä hän esitteli töitään ensimmäisen kerran jo vuonna 1975 Loimaan Suvipäivillä. Yhteensä hänelle on kertynyt kymmenkunta näyttelyä.

Lue lisää Urjalan Sanomista 9.7.2015.