Yleinen Urjalan Ylläpito

Taiteen lumoa ja voimaa keskelle kylää

Nuutajärvellä työskenteleville lasitaiteilijoille suunnattu kilpailu saatiin päätökseen eilen, kun voittajat julkistettiin. Kilpailulla haettiin taideteoksia Urjalan uuteen yhtenäiskouluun. Kun tulos ratkesi, se oli jossain määrin yllättävä, mutta yllättävyydessään innostava. Koulun pihalle tarkoitettujen töiden sarjassa voiton korjasi ammattiopisto Tavastia, eli lasialan opiskelija, eikä voitto jäänyt suinkaan oppilaitoksen ainoaksi menestykseksi kilpailussa.

Nuutajärvellä työskenteleville lasitaiteilijoille suunnattu kilpailu saatiin päätökseen eilen, kun voittajat julkistettiin. Kilpailulla haettiin taideteoksia Urjalan uuteen yhtenäiskouluun. Kun tulos ratkesi, se oli jossain määrin yllättävä, mutta yllättävyydessään innostava. Koulun pihalle tarkoitettujen töiden sarjassa voiton korjasi ammattiopisto Tavastia, eli lasialan opiskelija, eikä voitto jäänyt suinkaan oppilaitoksen ainoaksi menestykseksi kilpailussa.

Opiskelijoiden näytteet taidoistaan kertovat siitä, millainen voima piskuisen lasialan tulevissakin tekijöissä piilee. Lasikoulun tarpeellisuus tuli näytettyä toteen, vaikka koulun kohtalo on ollut jo pitkään vaakalaudalla, ja tulevaisuus on tällä hetkellä turvattu vain vuodeksi eteenpäin.

Lasikylän tekijöiden kipinä tuli esille kilpailun töissä. Kohteena oleva koulu, jossa on niin lapsia kuin nuoria, oli otettu huomioon. Päällimmäiseksi ajatukseksi töistä jäivät niiden ilo, värikkyys ja hassuttelukin. Huumori. Koulunkäynninkään ei tarvitse olla niin totista, vaikka tosissaan opiskellaankin.

Kunnanhallitus päättää aikanaan palkittujen töiden joukosta kaksi, jotka toteutetaan. Toinen valittavista lasitaideteoksista tulee ulos ja toinen yhteisiin tiloihin koulun sisälle.

Koko pitäjän ja Nuutajärven valttikortti, lasi, tuodaan nyt viimein näyttävästi esille Urjalassa lasikylän ulkopuolella. Niin kuin monen muunkin asian kohdalla jälkiviisaus on parasta viisautta. Miksi on kestänyt näin pitkään, että lasikylän taiteilijoiden kädenjälkeä saadaan näkyviin kirkonkylässä?

Nuutajärven lasikylä on muutoksen alla, mutta siellä työtään tekevät ja asuvat eivät aio selvästikään antaa periksi, vaikka ympärillä on kuohunut jo hyvän aikaa. Viime viikolla näki päivänvalon Nuutajärven nykyisistä tekijöistä kertova teos. Siinä kerrotaan lasikylän kolmannen elämän ensimmäisestä vuodesta, kun teollinen lasinvalmistus on päättynyt. Kirja on paitsi Hehkuva Nuutajärven lasikylä -hankkeen loppuraportti, myös ajankuva. Oleellista siinä on tulevaisuudenusko, joka näkyy myös teoksen raikkaassa ulkoasussa.

Urjalalle tulevaisuudenuskoa luo uusi koulu. Uuden ajan alussa vanha lasikylä ja uusi koulu aina uusine ja vaihtuvine oppilaineen lyövät kättä. Aika kuluu ja maailma muuttuu, mutta aina syntyy uusia sukupolvia ja uusia tekijöitä vanhojen väistyessä.

Lasikyläkirjan julkistamistilaisuudessa sen tekijä, Marja-Leena Salo, esitti toiveensa, että lasikoulusta valmistuvat jäisivät Nuutajärvelle ja perustaisivat sinne pajansa ja elämänsä.

Sitä sopii toivoa. Ja sitä, että tulevaisuudessa heidän kättensä jäljet näkyisivät yhä useammin muuallakin pitäjässä kuin pelkästään Nuutajärvellä ja pian tulevassa yhtenäiskoulussa.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi