Maantietoa yläkoulussa opettava Senni Alatalo kävi läpi 9.-luokkalaisten palautetta sähköisestä kokeesta. Atk-opettaja Lauri Sivula oli taustatukena, kun kokeen aikana tuli sähkökatko, joka keskeytti työt 20 minuutiksi.
ylioppilaskirjoitukset (muokattu 7.12.2022) Urjalan Ylläpito

Urjalassa valmistaudutaan jo sähköiseen tutkintoon

Minna Mäkelä

Huhdin koulun 9.-luokkalaiset, vajaat 60 oppilasta, ovat testanneet ensimmäistä kertaa sähköisen kokeen tekemistä. Maantiedon opettaja Senni Alatalo kertoo, että kokeen tarkoitus on valmistaa oppilaita tulevaan muutokseen, jossa ylioppilastutkinto suoritetaan aikanaan sähköisesti.

Maantieto kirjoitetaan syksyllä 2016 ylioppilastutkinnossa sähköisesti saksan ja filosofian lisäksi.

Koe meni hyvin, vaikka pakkaa sekoitti 20 minuuttia kestänyt sähkökatkos. Sen jälkeen oppilaat pääsivät kuitenkin sujuvasti jatkamaan kokeen tekemistä siitä, mihin olivat ennen sähkön katoamista jääneet.

Senni Alatalo on saanut oppilailta hyvää palautetta. 67 nuorista oli sitä mieltä, että sähköinen koe oli paperista mieluisampi vaihtoehto.

Lue lisää 7.5.2015 Urjalan Sanomista