akaan kirkkoherra (muokattu 7.12.2022) Urjalan Ylläpito

Akaassa ensimmäinen vaalisaarna

Akaan kirkossa kuultiin sunnuntaina ensimmäinen, uuden kirkkoherran valintaan liittyvä vaalisaarna. Ensimmäisenä saarnastuoliin nousi ehdokkaista Akaan kappalainen Ali Kulhia, joka on vaalissa asetettu 1. vaalisijalle. Kirkossa oli 176 kuulijaa, joista reilut 20 oli rippikoululaisia.

Akaan kirkon suntio Markku Laaksonen sanoo, että kuulijoita oli siten saman verran kuin tavallisesti vuoden suosituimmissa kirkonmenoissa, jouluaaton hartaudessa.

– Viime jouluaaton hartaudessa Akaan kirkossa oli 147 kuulijaa ja joulupäivän aamuna 110.

Akaan kirkkoon mahtuu esiintyjät, kuten kuorot, mukaan lukien 700 ihmistä.

Seuraava vaalisaarna on ensi sunnuntaina, ja sen pitää 2. vaalisijalle asetettu Kotkan seurakunnan kappalainen Kirsi Hämäläinen.

25. tammikuuta päiväjumalanpalveluksen toimittaa 3. vaalisijalle asetettu Ulvilan seurakunnan kappalainen Olli-Matti Vuori.

Kirkkoherra valitaan Akaassa 8. helmikuuta.