Yleinen Urjalan Ylläpito

Rakentaminen on elossa olemisen merkki

Urjalan uutta vuotta leimaa tulevaisuuteen suuntautuminen. Kunnan historian merkittävin hanke, esiopetuksen, peruskoulun ja lukion yhden katon alle kokoava yhtenäiskoulu on lähtökuopissa.

Urjalan uutta vuotta leimaa tulevaisuuteen suuntautuminen. Kunnan historian merkittävin hanke, esiopetuksen, peruskoulun ja lukion yhden katon alle kokoava yhtenäiskoulu on lähtökuopissa. Tässä kuussa rakennuslautakunta käsittelee koulun rakennusluvan ja nykyisen koulun purkuluvan. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa myöhemmin keväällä.

Rakentaminen on merkki uskosta tulevaan, jota Urjalassa tuntuu taas olevan ilahduttavasti vaikeiden kyläkoulupäätösten jälkeen.

Kirkonkylän kerrostalohankkeen hyytyminen riittävän kysynnän puutteessa, sekä Pirkanmaan ely-keskuksen nuiva suhtautuminen kunnan hankkeisiin niin koulu- kuin tonttipuolella 9-tien varressa tuntuvat tässä kohdin masentavilta. Maa makaa lamassa, ja Urjalassa työttömyys on ennätyslukemissa vuosiin. Luulisi, että kaikenlaista toimeliaisuutta tervehdittäisiin enemmän ilolla kuin hidastamalla uudistumista.

Rakentaminen on tapetilla myös seurakunnassa. Seurakuntatalon sisäilmaongelmat on jo vuosi sitten todettu, ja viimein niistä on kerrottu myös julkisuuteen.

Uuden kirkkovaltuuston tehtävänä on miettiä, miten tästä eteenpäin. Vaihtoehtoja on ainakin kaksi, vanhan peruskorjaaminen tai aivan uuden kiinteistön rakentaminen.

Uuden rakentaminen kuulostaa houkuttelevalta. Jos nykyisen seurakuntatalon paikalle kohoaisi maisemaan kauniisti istuva uudisrakennus, johon sijoittuisivat myös työntekijöiden tilat, ei se luultavasti ainakaan mieliä mataloittaisi. Toisaalta nykyinenkin rakennus istuu paikalleen mallikkaasti. Kokonaan toinen asia on, onko vahingoittunutta rakennusta järkeä korjata, se selvinnee vuoden mittaan.

Nykyisen kiinteistön kohtaloon vaikuttavat muutkin tahot kuin kirkkovaltuusto. Oletettavaa on, että seurakuntatalollekin löytyy Kirkonkylän koulun tavoin runsaasti puolustajia, jotka haluavat sen säilyttää osoituksena oman aikansa arkkitehtuurista.

Koulujen lakkauttamisten ja seurakunnan kiinteistöjen myymisen myötä palvelut kunnassa siirtyvät voimakkaasti kirkonkylään. Tiivistämällä toimintoja ja luopumalla isosta osasta kiinteistöjä niin kunta kuin seurakunta suuntaavat tulevaisuuteen, jossa käytettävissä olevia euroja on aina vain vähemmän.

Kylillä ratkaisut tuntuvat varmasti vielä pahalta, mutta toisaalta uudesta koulusta ja tavalla tai toisella uudistettavasta seurakuntatalosta on lupa odottaa koko kunnan yhteisiä, hyvin toimivia kokoontumistiloja.

Urjalassa on päätetty pysyä itsenäisenä, mutta jos itsenäisyys jollakin aikajänteellä kuitenkin menetetään, kipeät leikkaukset ja uudistukset on ainakin tehty itse omien luottamushenkilöiden päätöksillä.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi