Yleinen (muokattu 18.9.2020) Urjalan Ylläpito

Naapureilta kiitosta rohkeista ratkaisuista

Minna Mäkelä
Urjalan kunnanhallituksen tuore puheenjohtaja Jaakko Honkaniemi (kok) tarttuu nuijaan ensi kerran 19. tammikuuta. Hän sanoo, että tässä vaiheessa pestin mukanaan tuoma iso työmäärä hieman hirvittää.

– Reunasta pitää vaan ottaa kiinni ja aloittaa työnteko. Ei saa hermostua, enempää ei voi tehdä kuin ehtii, hän tuumii.

Honkaniemi astuu Pertti Nuutisen (ps) jättämiin saappaisiin tilanteessa, jossa poliittinen kenttä kunnassa on uuden puheenjohtajan mielestä selvästi rauhoittunut siitä, mitä se oli vielä joitain vuosia sitten. Vaikeat ajat ovat parantaneet yhteistyötä. Kyläkoulut on lakkautettu, ja kunnassa on nyt yksi, selkeä tavoite, rakentaa kirkonkylään yhtenäiskoulu.

–Naapurikunnista on kuulunut Urjalaan kiitosta siitä, että täällä on tehty rohkeasti vaikea päätös lakkauttaa kyläkoulut itse ilman muualta tulevaa pakkoa ja rakentaa täysin uusi koulu.

Lue lisää 9.1.15 Urjalan Sanomista