ulkojää (muokattu 7.12.2022) Urjalan Ylläpito

Kohta on jäitä, jos piisaa pakkassäitä

Jos viikonloppuna sää on suotuisa, ensi viikolla Urjalassa pääsee luistelemaan monessa kaukalossa. Toistaiseksi jää on saatu vain Huhdin Aseman koulun kaukaloon. Laukeelassa ja kylillä jäädytyksen jatkaminen edellyttää sitä, että lämpötila pysyy pakkasen puolella ja lunta ei sada.

Urjalan urheilukentän hoitaja Taisto Laakso kertoo, että kirkonkylän kaukalon jäädytys on aloitettu, mutta jää ei vielä ole luistelukelpoinen.

– Jäätä pitää olla 5–8 senttiä. Se johtuu siitä, että kaukalon pohja on niin epätasainen. Nyt on hyvin paljon säistä kiinni, milloin jäädytystä päästään jatkamaan.

Menosissa jäätä ei vielä ole. Halkivahassa ja Nuutajärvellä jäädytys on aloitettu, mutta jään saaminen luistelukuntoon vaatii lisää pakkasia.