hallinto- ja talousjohtaja (muokattu 7.12.2022) Urjalan Ylläpito

Urjalassa kulupuoli on hanskassa

Minna Mäkelä

Urjalan hallinto- ja talousjohtaja Joonas Yliluoma sanoo, että ensi vuoden talousarvio, jonka kunnanhallitus maanantaina käsitteli, saatiin kasattua suhteellisen helposti.

– Hirveästi ei etsitty leikkauksia. Ensi vuonna kulupuoli on hanskassa.
Kulupuolella näkyvät ensi vuonna kouluverkon ja ryhmäperhepäivähoidon supistukset. Henkilöstökuluihin on luvassa ensi vuonna neljän prosentin lasku. Yliluoma kertoo, että vuoden alussa lasketaan supistuksista saadut säästöt tältä vuodelta. Koulukyyteihin on muun muassa kulunut vähemmän rahaa kuin arvioitiin.
Säästöt ensi vuonna syntyvät siis lähinnä henkilöstökuluista. Tänä vuonna kunnan vahvuudesta on poistunut kahdeksan henkilöä, muun muassa opettajia ja iltapäiväohjaaja, joiden tilalle ei ole palkattu ketään. Ensi vuonna poistuu neljä lisää eläköitymisen kautta, eikä heidänkään tilalleen ole tarkoitus palkata uusia tekijöitä.
Verotuloja Urjalassa lasketaan kertyvän ensi vuonna 16,9 miljoonaa euroa, kun niitä tänä vuonna karttuu 16,6 miljoonaa. Kiinteistöverojen nosto merkitsee 116 000 euron lisäystä veropottiin.
Valtionosuudet pysyvät ensi vuonna nimellisesti tämän vuoden tasolla. Niitä on luvassa 13 miljoonaa.
Ensi vuoden toimintakulut ovat Urjalassa yhteensä 32,6 miljoonaa euroa. Tuloksen lasketaan vuoden päättyessä olevan niukasti plussalla, noin 65 000 euroa. Tällä tuloksella alijäämää taseessa olisi vuoden kuluttua 1,7 miljoonaa euroa.

Lue lisää torstain 11.12.14 Urjalan Sanomista