Yleinen Urjalan Ylläpito

Adressi liikenneturvallisuuden parantamiseksi

Akaalainen kaupunginvaltuutettu Risto Kajanto (sit) pyrkii herättämään Liikenneviraston huomion valtatien 9 liikenneturvallisuuteen Taipaleentien risteysalueella. Kajanto on käynnistänyt allekirjoitusten keräämisen adressiin, jonka hän aikoo henkilökohtaisesti luovuttaa Liikennevirastoon, kun allekirjoituksia on vähintään tuhat.

Adressissa Liikennevirastoa vaaditaan kiirehtimään levennysten rakentamista valtatielle Taipaleentien risteysalueelle. Kyseisessä risteyksessä on tapahtunut vakavia onnettomuuksia. Viimeksi vajaat kaksi viikkoa sitten viisi ihmistä loukkaantui kolmen auton kolarissa. Poliisin mukaan onnettomuudessa oli suuret riskit jopa kuolonkolariin.
Kajannon aloittaman nettiardessin voi allekirjoittaa osoitteessa http://www.adressit.com/onnettomuudet_seis_valtatie_9taipaleentie_ristey….