Yleinen Urjalan Sanomat

Sahara Peyote derbykolmonen

Ari Moilasen ajama Sahara Peyote paikkasi laukkansa ja otti derbyfinaalissa arvokkaan kolmossijan. Markku Niemisen valmentama ruuna on myyty ruotsalaiselle omistajalle.

Rauli Ala-Karvia

Nelivuotiaiden Suomessa syntyneiden lämminveristen derby ja 150.000 euron ykköspalkinto meni odotetusti Pekka Korven valmentamalle HIFK:n raviliigan puolimiljonäärille Mascate Matchille (13,4a), mutta komean juoksun laukan jälkeen teki urjalalaisen Markku Niemisen valmentama Sahara Peyote. Ruuna kiri Ari Moilasen ajamana kolmanneksi ajalla 13,9a ja tienasi 42.200 euroa.

Sahara Peyotesta käytiin derbyviikonloppuna kauppaa, ja hevonen siirtyi suomalaiselta omistajaltaan Jouni Järvensivulta ruotsalaiselle Stall Dencolle.

Jouni Järvensivu on yhdessä Markku Niemisen ja Erkki Soikkelin kanssa ostanut Ranskan varsahuutokaupasta ori Jesper Williamsin 45.000 eurolla. Kyseessä on Niemisen valmennuksessa olevan Don Williamsin veli.

Vermon derbyviikonloppuna ravattiin myös pääkilpailun lohdutusajo, jonka voitti Niemisen valmentama Raskolnikov Frido (13,1a).

Maalaisemmissa puitteissa ravattiin sunnuntaina Kokemäellä. Amatööriohjastajien SM-karsinnassa urjalalaisen Ville Mäkelän valmentama Fiona Norr juoksi kakkoseksi ajalla 16,6a ohjissaan forssalainen Timo Norri.

Oman lähtönsä kakkonen oli urjalalaisen Eino Oksasen treenaama ja osin omistama Cold Hard Lady (17,6a).

Kolmevuotiaiden Oulu Expressin karsinnassa kakkoseksi ennätyksellään 14,4a ravasi Markku Niemisen sekä valmentama että ohjastama Betty Roof.

Seinäjoen Junnustartissa Niemisen kaksivuotiaat ottivat kaksoisvoiton Time Matchin (18,3a) ja Coltrane Fridon (18,5a) voimin. Kasvattajakruunun alkuerässä Niemisen tallin Quick Mess (14,7a) oli kolmas.

 

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla