Yleinen Urjalan Ylläpito

Poliisi kaipaa vihjeitä Huhdin ampumisesta

Urjalan asemalla Huhdintie 13:ssa
ammuttiin maanantai-iltana ikkunan läpi asuntoon. Poliisi sai ilmoituksen kello
18.55 ja lähti paikalle kahden partion voimin. Tilanteessa ei loukkaantunut
kukaan.

Urjalan asemalla Huhdintie 13:ssa
ammuttiin maanantai-iltana ikkunan läpi asuntoon. Poliisi sai ilmoituksen kello
18.55 ja lähti paikalle kahden partion voimin. Tilanteessa ei loukkaantunut
kukaan.

Asunnossa oli tapahtuma-aikaan kaksi ihmistä.
Asunnon ovikelloa oli soitettu vähän ennen ampumista pitkään, mutta asukkaat
eivät olleet avanneet. Sen jälkeen asunnon olohuoneen ikkunan läpi ammuttiin
ulkoa yksi laukaus. Sirpaleet levisivät olohuoneeseen, mutta muita vahinkoja
ei tullut.

Asunto on talossa, jossa on muutamia asuntoja kahdessa
kerroksessa.

Paikalta nähtiin poistuvan valkoinen, porrasperäinen,
uudehko Volvo mallia S90. Autossa oli Ruotsin rekisterikilvet.

Poliisi on tehnyt asunnossa teknistä tutkintaa, mutta
tiedossa ei vielä ole, millä aseella asuntoon ammuttiin. Tekoa tutkitaan
alustavasti vaaran aiheuttamisena ja amupuma-aserikoksena.

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja paikalla
liikkuneista ihmisistä ja autosta. Tietonsa voi kertoa Valkeakosken poliisille
arkena virka-aikaan numeroon 029 544 5558 tai sähköpostitse
vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi