Vuoden urjalalainen Jukka Mattsson peräänkuuluttaa perinteistä talkoohenkeä. Syntyperäinen urjalalainen on itse tuttu näky talkooporukoissa ja niiden vetäjänä.
vuoden urjalalainen (muokattu 25.8.2022) Urjalan Ylläpito

Jukka Mattsson on Vuoden urjalalainen

Heli Lehtelä

– Nyt tänä kesänä ajattelin ensimmäistä kertaa viettää ”kuukauden kesäloman”, pohtii lauantaina Varstajaisissa Urjalan yrittäjien Vuoden urjalalaiseksi kruunaama Jukka Mattsson.

Ahkerana talkoilijana tunnettu Mattsson kertoo istuneensa jo lomansa kunniaksi ongella kaksi tuntia mökkirannassa ja saaneensa ison kasan ahvenia. Suunnitelmissa on myös saunomista, marjastusta ja sienestystä.

Mattsson on syntyjään urjalalainen ja asuu vaimonsa Kirstin kanssa Huhdissa lapsuutensa kotitalossa.

Vuoden urjalalainen toivoisi yhteen hiileen puhaltamisen näkyvän erityisesti kahdessa asiassa, jotka liittyvät Urjalaan ja sen kauniiseen luontoon.

– Toivosin, että Urjalan keskellä olevan järvikolmikon, Nuuta- Ruta- ja Kortejärven vesitalous saataisiin vihdoin kuntoon ja huonosti voivat järvet elpymään, itsekin Rutajärven rannalla 50-luvulta saakka mökkeillyt ja Urjalankylän osakaskunnassa vaikuttava Mattsson toteaa.

Toinen toive liittyy niin ikään luontoon.

– Emmekö voisi tehdä jonkinlaisen yhteisprojektin yksityisten henkilöiden, yhdistysten, kunnan ja tielaitoksen kesken sen eteen, että saisimme tienvarsia ja niiden lähialueita siivottua pusikoista ja risukoista?

Lue lisää Urjalan Sanomista torstaina 18.7.2019 tai digilehdestä jo keskiviikkona kello 19.