Varkausvuoren niityn lampaat kävivät myös tervehtimässä kansainvälisen vapaaehtoistyöleirin nuoria.
nuoret, vapaaehtoistyö (muokattu 25.8.2022) Urjalan Ylläpito

Vapaaehtoistyötä vieraslajien parissa

Mikko Niininen

Urjalassa järjestetyn kansainvälisen vapaaehtoistyöleirin teema oli tällä kertaa perinteet ja kotiseudun historia.

Leiri olikin aloitettu viime viikolla Urjalan museolta, jossa vapaaehtoiset kitkivät ylimääräistä kasvillisuutta museon rakennusten ympäriltä. Museolla oli lisäksi siivoiltu juoksuhautoja. Tiistaina maisemanhoitoa oli jatkettu Lammiharjussa.

Leiriläiset olivat ehtineet viikon mittaan myös avustamaan kasvihuoneen pystytyksessä Pölkinvuoressa ja käymään Urjalan nuorisotoimen järjestämällä päiväretkellä Tampereella. Perjantaina leiriläiset olivat kitkeneet Nuutajärvellä kurtturuusua, joka luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi.

Viikonlopun kansainvälisen vapaaehtoistyöleirin nuoret olivat viettäneet perisuomalaiseen tapaan kesämökillä. Ranskalaiselle Anna Pagèsille juuri mökkireissu oli mukavan leiriviikon mieleenpainuvin kokemus.

– Kävimme saunassa ja uimassa, vaikka vesi oli todella kylmää. Ja mökillä oli hyttysiä sekä isoja ötököitä, Pagès muisteli ilmeisesti paarmoja tarkoittaen.

Maanantaina aamupäivällä Urjalan kansainvälisen vapaaehtoistyöleirin osallistujat katkoivat kuivia katajanoksia ja kepittivät sananjalkoja Varkausvuoren niityllä. Kepittäminen eli varren lyöminen rikki katkaisematta on luonnomukainen niityn hoidon keino, joka hidastaa uusien versojen kasvua.

– Niityllä laiduntavat lampaat eivät syö sanajalkoja, ja se on päässyt valtaamaan alaa, totesi nuoria opastanut Sari Hämäläinen Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiristä.

Lue lisää Urjalan Sanomista 4.7. tai digilehdestä jo keskiviikkona kello 19!